Marsu (Cavia porcellus) on Etelä-Amerikasta kotoisin oleva jyrsijä, josta on tullut suosittu lemmikkieläin. Marsu oli yksi yleisimmin käytetyistä koe-eläimistä, jopa siinä määrin, että eläimen englanninkielinen nimi guinea pig voi tarkoittaa myös koekaniinia.
Marsusta on myös käytetty nimitystä merisika.
Kesymarsun kantamuodot Lemmikkinä pidettävää marsulajia Cavia porcellus ei tavata missään aidosti luonnonvaraisena. Pohjoisessa Etelä-Amerikassa, Brasilian seudulla tosin elää populaatioita, joiden oletetaan polveutuvan villiintyneistä kesymarsuista. Kesymarsun arvellaan kehittyneen useista eri kantamuodoista, joiksi yleisimmin mainitaan lajit Cavia aperea ja Cavia tschudii.
Ravinto Marsut ovat kasvinsyöjiä, tarkemmin ruohokasvien syöjiä, mistä syystä niiden ruoan ei tulisi sisältää eläinperäisiä tuotteita, kuten kananmunaa. Lemmikkimarsujen tärkeimmät ruoka-aineet ovat hyvälaatuinen kuivaheinä ja raikas vesi. Kumpaakin on oltava saatavilla vapaasti suolisto-ongelmien, hampaiden liikakasvun ja elimistön kuivumisen ehkäisemiseksi. Marsujen ruokintaan kuuluu usein myös heinää runsaammin energiaa, proteiinia ja hivenaineita sisältävä pellettiruoka, joka on tärkeä lisä muun muassa nuorille ja tiineille marsuille. Lihomisen ja terveysongelmien välttämiseksi marsun ruoan ei tulisi sisältää juurikaan rasvaa eikä sokeria. Hyvälaatuisessa pellettiruoassa on proteiinia noin 10–15 prosenttia (elatusrehu) tai 15–20 prosenttia (kasvatusrehu esimerkiksi nuorille marsuille), ei lainkaan eläinperäisiä aineita, mahdollisimman vähän rasvaa, lisä- ja väriaineita sekä tuhkaa tai muita jäämiä, ja kalsiumia ja fosforia suhteessa 2:1. Hyvälaatuinen pellettiruoka täyttää marsun hivenaine- ja suolatarpeen, joten marsun ruokintaan ei usein kuulu erillistä suolakiveä. Aikuisen marsun tulee saada ravinnostaan vähintään 13 % proteiinia. Alle vuoden ikäisen marsun proteiinitarve on 18 % saadusta ravinnosta. Välttämättömien proteiinien ja aminohappojen vajaus aiheuttaa marsun kasvun ja kunnon heikkenemistä ja karvanlähtöä.
Marsun elimistö ei kykene monista muista nisäkkäistä poiketen tuottamaan C-vitamiinia. Marsun päivittäinen C-vitamiinintarve on vähimmäisylläpidossa 10-25 mg/kg, tiineille ja sairaille marsuille suositellaan kaksinkertaista annosta. Lemmikkimarsu saa C-vitamiinia laadukkaasta tuoreravinnosta kuten vihanneksista ja marsuille tarkoitetuista vitaminoiduista pellettiruoista. C-vitamiinin riittävä päivittäinen saanti voidaan varmistaa ruokaan sekoitettavalla askorbiinihapolla tai erilaisilla C-vitamiinivalmisteilla. C-vitamiinin antamista juomaveteen sekoitettuna ei suositella vaikean tarkkailtavuuden, vitamiinin nopean hajoamisen ja veden mahdollisesti huononevan maistuvuuden vaikutusten vuoksi.
Marsujen hampaat kasvavat jatkuvasti, joten marsun on saatava kuluttaa hampaitaan jyrsimällä. Tarpeeksi kortinen ja karkea kuivaheinä kuluttaa hampaita tehokkaasti. Heinän ohella marsulle voi tarjota puuhaksi ja hampaita kuluttamaan esimerkiksi vähäsuolaista kovaa leipää tai myrkyttämättömien puiden oksia.
Kuivaheinän ja pellettien lisäksi marsun olisi hyvä saada säännöllisesti tuoreruokaa. Marsut voivat syödä vaaratta useimpia juureksia ja vihanneksia sekä myrkyttömiä luonnonkasveja kuten eri heinäkasveja ja voikukkaa. Marsulle sopimattomia kasviksia ovat muun muassa kaali ja sen sukulaiset (voivat aiheuttaa ilmavaivoja), runsaasti tärkkelystä sisältävät juurekset kuten peruna ja bataatti, palko- ja sipulikasvit sekä kaikki kypsennetyt tai pakastetut kasvikset. Hedelmät eivät sovellu säännölliseksi ruoaksi sisältämänsä runsaan sokerin vuoksi, siemenet ja pähkinät rasvan vuoksi.
Monet marsuille tarkoitetut teolliset herkut sisältävät liikaa rasvaa ja sokeria ja usein tarpeettomia lisäaineita kuten väriaineita.
Elinympäristö pienoiskuva|Marsuemo poikasineen sanomalehtipaperilla kuivitetussa häkissä, jossa on myös piilokoppi, ruokakuppi, tuoreruokaa ja heinää. Marsut ovat laumaeläimiä ja niitä pitäisi olla aina vähintään kaksi. Lajitovereiden seuraa vailla elävä lemmikkimarsu voi kesyyntyä huomattavasti ja tulla "sylimarsuksi", mutta ihmisseura ei täytä marsun sosiaalisuuden tarvetta lajitovereiden tavoin.
Marsu-urokset eivät aina tule keskenään toimeen ja saattavat tapella. Joskus myös uroksen käyttö siitoksessa voi vaikuttaa sen käyttäytymiseen muiden urosten kanssa. Poikkeuksia aina on ja aikuisinakin toisilleen tutustutetut urokset voivat tulla todella hyvin toimeen keskenään varsinkin jos naaraita ei ole samassa taloudessa. Poikasina samaan ryhmään pannut urokset tulevat kuitenkin useimmiten toimeen keskenään, eivätkä aikuisinakaan tutustuneet urokset aina tappele keskenään. Myös yksilöiden välillä on eroa, ja jotkin yksilöt eivät koskaan tule kovin läheisiksi toisilleen vaikka olisivat olleet samassa laumassa poikasesta asti. Lemmikkimarsuja pidettäessä ihmisen vastuulla on yhdistää häkkitovereiksi ja laumoiksi sellaisia marsuja, jotka eivät tappele keskenään. Urokset useimmiten ottavat yhteen kerran kunnolla ja kun johtajuus on selvä, jää riita siihen. Naaraat puolestaan voivat nahistella jatkuvasti ja jopa kiusata toisiaan jatkuvasti tökkimällä ja työntämällä pois juomapullolta tai ruokakupilta. Häkissä tulisi olla tarpeeksi tilaa, että marsut voivat helposti kiertää toisensa halutessaan. Varsinkin kahta urosta asutettaessa tilaa tulee olla mielellään kahdella marsulla 120x60 cm. Jos uros ja naaras laitetaan samaan häkkiin, uroksen tulee olla kastroitu. Muuten naaras voi joutua jatkuvasti tiineeksi, mikä rasittaa sitä ja lyhentää sen elinikää. Kastroiminen voi myös lieventää uroksen tappeluhalukkuutta muiden urosten seurassa ja vähentää näin eläinten stressiä.
Häkki Marsun häkin tulee olla riittävän suuri, asetuksen mukaan ensimmäistä marsua kohden 0,3 neliötä ja jokaista muuta laumassa asujaa kohti 0,15 neliötä lisää tilaa, mielellään kuitenkin vähintään 120 × 60 cm kahdelle marsulle. Suuremmasta tilasta on etua. Häkissä elävän marsun tulisi voida jaloitella häkin ulkopuolella runsaasti, ja häkkiin tulisi lisätä erilaisia virikkeitä. Häkin tärkein sisustuselementti on muiden marsujen seura. Lisäksi häkissä pitää olla saatavilla hyvälaatuista heinää ja vettä. Heinä voidaan pitää siisteyssyistä erillisessä telineessä, mutta mikäli se lisätään suoraan häkin pohjalle, marsut voivat puuhastella sen parissa. Heinä on marsun pääruoka ja se on sille tärkeää ja se on paitsi ruokana myös nakertelutarpeen tyydyttäjänä.
Marsuilla tulee olla kiinteä pesämökki, eli pelkkä heinäkasa ei kelpaa. Marsut piilottelevat ja oleilevat mieluusti pienehköissä tiloissa, joten häkkiin voidaan lisätä tähän tarkoitukseen soveltuvia putkia, laatikoita ja esimerkiksi "riippukeinuja". Häkin kuivikkeena voidaan käyttää miltei mitä tahansa myrkytöntä materiaalia, joka imee virtsan tarpeeksi tehokkaasti. Jotkin marsut suosivat virtsatessaan tiettyjä paikkoja häkissä, ja saattavat oppia käymään "vessalautasella", mikä voi vähentää kuivikkeiden vaihtamistarvetta ja mahdollistaa esimerkiksi pyyhkeiden käytön häkin pohjalla.
Samassa häkissä eläessään kani saattaa vahingoittaa marsua hengenvaarallisesti takajaloillaan. Kanit kantavat myös Pasteurella multocida -nimistä bakteeria, joka saattaa kanilla olla oireeton, mutta tarttuessaan marsuun jopa tappava.
Elinkaari ja lisääntyminen Marsujen elinikä on keskimäärin 4–7 vuotta, yleensä enintään yhdeksän vuotta. Satiinimarsujen elinikä on keskimäärin lyhyempi. Vanhimmat marsut ovat eläneet yli kymmenvuotiaiksi, maailman vanhin marsu 14-vuotiaaksi.
Naaraat tulevat sukukypsiksi 4–6 viikon ikäisinä ja urokset 5–8 viikon ikäisinä. Marsun tiineys kestää 63–69 vuorokautta ja poikasia syntyy yleensä 1–6 kerrallaanPyörälä 2003, s. 127. Pienempi poikue syntyy yleensä aiemmin kuin suuri. Poikaset ovat kehittyneitä ja painavat 50–110 grammaa. Marsu ei rakenna pesää, ja synnytyksen alku on huomaamaton. Sormin tunnustelemalla voidaan kuitenkin havaita lantion puoliskojen avautuminen 1,5–3 senttiä pari vuorokautta ennen synnytystä. Synnytys kestää säännöllisten työntöjen alettua puolisen tuntia ja poikaset syntyvät noin viiden minuutin välein. Jos naaras ei ole tullut tiineeksi ennen 7–8 kuukauden ikää, sen lantion rakenne ei jousta riittävästi synnytystä varten ja synnytysvaikeudet ovat yleisiä. Synnytysvaikeuksia ehkäisee naaraan runsas liikunta ja lihomisen välttäminen. Marsuilla esiintyy lievää ja vakavaa tiineysmyrkytystä.Pyörälä 2003, s. 128
Marsun poikaset ovat heti synnyttyään kehittyneitä ja aktiivisia ja esimerkiksi maistelevat emonsa syömiä kiinteitä ruokia. Terveet ja reippaat poikaset voivat selviytyä verrattain helposti vaikka emo kuolisi synnytyksen yhteydessä.
Rodut pienoiskuva|Buff-värinen amerikancrest. Marsuja on paljon eri rotuja: pitkä-, karkea- ja lyhytkarvaisia sekä täysin karvattomia. Lähinnä sileäkarvaisista roduista erotellaan erikseen myös värimuunnokset, joita jalostetaan omissa linjoissaan.
Pitkäkarvaiset Pitkäkarvaisia marsurotuja on seitsemän: alpakka, sheltie, peruaani, coronet, lunkarya, texel ja merino.
Suorakarvaiset Rotuja, joiden pitkä turkki on sileä, pehmeä ja taipuisa.
Sheltien turkki kasvaa sileänä edestä taaksepäin kuin sileäkarvaisilla marsuilla. Coronet muistuttaa sheltietä, mutta päässä on karvapyörre eli crest. Peruaanin turkki kasvaa niskassa ja päässä eteenpäin marsun kuonon päälle ja ylle.
Kiharakarvaiset Rotuja, joiden pitkä turkki on pehmeä ja kihara.
Texelin turkki on pitkä, pehmeä ja kihara. Merinon turkki on pitkä, pehmeä ja kihara. Päässä on karvapyörre eli crest. Alpakan karva on pitkä, pehmeä ja taipuisa. Turkki kasvaa niskassa ja päässä eteenpäin.
Lunkaryat Rotuja, joiden pitkä turkki on korkkiruuvimaisesti kihara, ilmava, erittäin karkea ja runsas. Ryhmä eroaa geneettisesti muista kiharakarvaisista marsuista. Lunkaryan karvatyyppi periyttyy dominoivasti. Se löydettiin vuonna 1989 Ruotsissa kahdesta abessinialaisesta syntyneestä poikasesta, jolla oli rotunsa vastaisesti pitkä ja kihara turkki. Marsu paritettiin peruaanin kanssa ja karvanlaatu periytyi jälkeläisille. Ryhmän roduista lunkaryaperuaani on ensimmäinen ja yleisin.
Lunkaryasheltiellä ei ole crestiä eikä "otsatukkaa". Lunkaryacoronetilla on otsapyörre. Lunkaryaperuaanin turkki kasvaa niskassa ja päässä eteenpäin marsun kuonon päälle ja ylle.
Karkeakarvaiset Karkeakarvaisiin marsurotuihin lasketaan neljä rotua: abessinialainen, teddy, ch-teddy ja rex.
Abessinialaisen turkissa on tietyissä kohdissa voimakkaat karvapyörteet. Karvapyörteet ovat nimeltään rusetteja. Rusetteja tulee olla kahdeksan kappaletta. Teddy on tasaisen pörröinen, lyhytkarvainen ja muodoltaan pallomainen. Ero rexiin on geneettinen. Ch-teddy on pitkäkarvainen teddy. Siitä erotetaan myös crest-muunnos. Rex on tasaisen pörröinen, lyhytkarvainen ja muodoltaan pallomainen. Siitä erotetaan myös crest-muunnos. Ero teddyyn on geneettinen.
Sileäkarvaiset Sileäkarvaisia marsurotuja on neljä: self, nonself, crest ja satiini.
Self on roturyhmä, johon kuuluvat rodut ovat kauttaaltaan yksivärisiä. Selfit erotetaan värin mukaan. Nonself on roturyhmä, johon kuuluvilla roduilla on tietynlaisina kuvioina kahta tai useampaa väriä. Nonself-luokan alle voidaan laskea myös sellaiset ryhmät kuin agoutit ja argentet, joilla kukin karva on monivärinen. Nonselfit jäävät useimmiten hiukan pienemmiksi kuin selfit. Crest tarkoittaa pyörrettä marsun otsalla. Amerikancrestillä pyörteen väri poikkeaa pääväristä kun taas englannincrestillä se on samanvärinen kuin muukin turkki. Satiinin jokainen karva on ontto, mistä johtuen sen turkki kiiltää metallimaisesti. Satiinigeeniä esiintyy kaikissa roduissa. Suomen marsuyhdistys ei ole hyväksynyt satiinimarsuja rekisteriin 31. lokakuuta 2007 jälkeen satiinigeenin marsulle aiheuttamien kivuliaiden terveysongelmien vuoksi.
Karvattomat Skinny (suomeksi myös "naku") on enimmäkseen karvaton rotu, jolla on karvoitusta vain päässä, jaloissa ja sukuelinten ympärillä. Baldwin on kokonaan karvaton.
Risteytykset