Distributismi (lat. distribuere 'jakaa, jaella, määrittää') eli omistuksen hajautusoppi on talousoppi, joka pyrkii turvaamaan markkinoiden toiminnan mahdollisimman laajapohjaisella tuotantovälineiden omistuksella. Omistuksen hajauttamisella tarkoitetaan niitä keinoja, joita käyttämällä on mahdollista vähentää omistuksen keskittymistä valtiolle tai yksityisille suuromistajille. Distributismin alkuperä on katolisessa kirkossa ja katolisissa ajattelijoissa. Se laajeni 1900-luvulla muihin piireihin ja viime vuosikymmeninä distributismista on tullut eri nationalististen suuntausten, liikkeiden ja aatteiden epävirallinen talousoppi. Distributismi on lähellä ideaa, jota jotkut poliittiset ryhmät Suomessa ovat kutsuneet nimellä kansankapitalismi.
Distributismi eroaa perinteisistä vasemmistolaisista ja oikeistolaisista opeista, ja luetaankin kolmannen tien (Third way) opiksi. Distributismin idea poikkeaa kapitalismista ja sosialismista, koska distributismi vastustaa pääomien keskittymistä harvojen rikkaiden tai valtion haltuun. Kun sosialismissa tuotantovälineet ovat yhteiskunnan omistamia ja kapitalismissa omistajien joukko voi joskus olla pieni, distributistisessa kansantaloudessa tuotantovälineiden laajapohjainen omistaminen on normaalia kuten sosialismissa, mutta samalla myös yksityistä kuten kapitalismissa. Pääoman yksityistä omistusoikeutta ei rajoiteta, mutta omistuksen keskittymistä yksityisellä sektorilla voidaan silti hienovaraisin keinoin vähentää. Tällaisen laajapohjaisen yksityisen omistamisen ajatellaan takaavan paremmin markkinoiden toiminnan kuin sosialistinen monopoli tai kapitalistinen oligopoli. Distributismi vastustaa myös äärimmäisyyksiin menevää individualismia ja statismia. Valtio-oppina distributismille on aivan sama, onko valtio tasavalta vai monarkia.
Historia
Distributismi on ideana vanha, mutta nimen opille antoivat katoliset ajattelijat Gilbert Keith Chesterton ja Hilaire Belloc. Kun syntyi kapitalismi, joka ei estä omistuksen keskittymistä, ja sen vastapaino, sosialismi, oli tarpeellista nimetä myös tämä kolmas mahdollisuus.
Distributismin juuret perustuvat 1800- ja 1900-lukujen paavillisiin opetuksiin, joissa korostettiin sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Keskeisin katolinen pohjateos distributismin kannalta on paavi Leo XII:n kiertokirje Rerum Novarum. Tarkemmin distributismin ajatuspohjaa selittivät paavi Pius XI:n kiertokirje Quadragesimo Anno ja paavi Johannes Paavali II:n Centesimus annusCentesimus Annus. Distributismissa pyritään omistuksen hajauttamiseen, jolloin pienomistus on tavallista ja kattaa valtaosan kaikesta pääomien omistuksesta. Ajatus ruohonjuuritason omistuksesta lähtee katolisen kirkon subsidiari- eli läheisyysperiaatteesta.
Nykyaikaisen distributismin perusteos ja tiivistelmä on Gilbert Keith Chestertonin teos The Outline of Sanity vuodelta 1927. Tämän lisäksi näitä opillisia perusteita esiteltiin muun muassa Chestertonin kirjoittamissa The American Reviewin artikkeleissa. Muita distributismin perusteoksia ovat Hilaire Bellocin The Uses of Diversity (1921) ja The Servile State (1913). Chesterton kehittikin distributistista ajattelua lähinnä Yhdysvalloissa, mutta se myös omaksuttiin 1930-luvulla katolisen työväenliikkeen opiksi.
Distributismi talousoppina
Distributismin perusidea on kansalaisten omavaraisuuden suosiminen ja kansakunnalle elintärkeiden perusinstituutioiden, kuten avioliiton, perheen ja kodin vahvistaminen. Tämän idean talouspoliittinen osa voidaan jakaa pääasiassa kahteen toisiaan tukevaan suuntaukseen:
Omistuksen hajauttaminen kansalaisten kesken ja pienyritteliäisyyden tukeminen.
Pääideana on hajauttaa omistus mahdollisimman laajalle alueelle, jottei se pääse keskittymään minkään tahon haltuun, ja aiheuta näin ollen yhteiskunnallista epätasa-arvoa. Pienyrittäjyydellä tarkoitetaan yritystä, jolla on vähän työvoimaa, pieni liikevaihto ja markkina-alue. Valtion tulee tukea pienyrittäjyyttä rakentamalla suosiolliset olot pienyrityksille, esimerkiksi verotuksen kautta. Pienyritysten perustamista ja hengissä selviämistä tulee auttaa mahdollisimman paljon tässä maailmassa, jossa suuryrityksillä on etulyöntiasema pieniin nähden.
Distributismi haluaa luoda yhteiskunnan taloudellisen pohjan pienyrittäjyydelle, mutta se ei tarkoita kaikkien suuryritysten poistamista. Suuryritykset ovat joillakin tuotannonaloilla erittäin tärkeitä, mutta niidenkin omistussuhteita voidaan muuttaa distributistisesti osuuskunta- ja yhtiöjärjestelyjen kautta. Sama koskee pankkeja. Distributismi mielellään poistaisi nykyisenlaisen yksityisen pankkijärjestelmän tai ainakin sen voiton tavoittelun. Tätä ei toteutettaisi välttämättä kansallistamisella, mutta luultavimmin kuitenkin valtion tuella.
Distributismin perustelut, miksi omaisuus tulisi hajauttaa mahdollisimman ruohonjuuritasolle:
Kansalaiselle kuuluu oikeus ja mahdollisuus ylläpitää itsensä ja perheensä hyvinvointia omaan pääomaansa tukeutuen. Ihmiselle halutaan antaa vastuu ja mahdollisuus luoda oma varallisuutensa ja onnensa ilman riippuvaisuutta kapitalisteista tai valtiosta. Omistaminen tuo ihmisille vastuuta ja kehittää vastuuntuntoa. Omistamalla jotain omalla työllä ansaitsemaansa ihminen oppii myös kunnioittamaan toisen työtä ja omaisuutta. Työskentely itsensä ja perheensä hyväksi on moraalisesti kohottavaa. Perheensä puolesta työskentelemällä työskentelee samalla isänmaansa hyväksi. Omistuksen keskittyminen harvainvallalle aiheuttaa pian omaisuudettomien ja varsinkin maattomien luokan eli köyhälistön kasvamisen. Sellainen tilanne tulee aiheuttamaan kansan sisällä luokkaristiriitoja, kansallisia levottomuuksia ja yhteiskunnan murenemista. Omistuksen siirtäminen valtion haltuun vie kansalaisilta suuren osan työskentelymotivaatiosta. Itsensä hyödyttäminen tekemällä uutta luovaa tai ylläpitävää työtä itselleen hyödyttää siinä sivussa koko yhteiskuntaa. Työnsä tulosten siirtyminen perintönä omille perillisille tuo työntekoon pitkän tähtäimen tarkoituksen. Perinnön kuitenkin tulee jakautua tasaisesti, eikä minkäänlaista esikoisoikeutta saa olla.
Suhde kapitalismiin ja sosialismiin thumb|400px|Distributismi on enemmän kuin kapitalismin ja sosialismin välinen kompromissi. Pintapuolisesti katsottuna distributismilla on yhteistä sosialismin ja kapitalismin kanssa. Distributismi kuitenkin näkee kapitalismin ja sosialismin vihollisinaan siksi, että ne mahdollistavat omaisuuden keskittymisen. Kapitalismissa omaisuus voi joskus keskittyä harvoille kapitalisteille. Tyypillisessä sosialismissa se keskitetään valtion ja sen hallinnon haltuun. Tosin esimerkiksi utooppisessa sosialismissa usein työläiset omistivat yritykset yhdessä ja sosialismi oli vapaaehtoista eikä pakotettua. Distributismi keskittyy tulojen hankkimisen edellytyksiin ja jakamiseen. Sosialismi pyrkii luomaan mahdollisimman paljon palkkatyöläisiä, kun taas distributismi pyrkii luomaan kaikista omistajia. Jälkimmäistä kannattavat usein myös kapitalismin kannattajat, mutta he hyväksyvät sen, että joku voi omistaa paljon enemmän kuin toinen. Omistajien pieni määrä luo jyrkkiä yhteiskunnallisia luokkaeroja ja hajottaa näin kansallista yhtenäisyyttä. Distributismi vastaa tällä tavalla nationalismin vaatimuksiin luokkayhteiskunnan ehkäisemisestä. Kun palkasta riippuvaisia työläisiä on vähän ja omistajia on paljon, ei tarvitse pitää yllä valtiolle ja yhteiskunnalle raskaita sosiaalimenoja. Kun kansalaisen on itse omaisuuden omistaja, ei silloin valtion tarvitse keskittyä tuloeroista huolehtimisiin ja niiden kaventamisiin. Toki distributismissa kuitenkin pyritään luomaan jonkinlainen sosiaalinen turvaverkko jos taloudellinen epäonni kohtaa kansalaista itseomistuksesta huolimatta.
Sosialismin ja distributismin yhtenäisyyksiä on se, että kumpikin pyrkivät hyvinvoinnin jakamiseen. Sosialismissa keskusjohto aiheuttaa paisuvan ja kiristyvän verotuksen, byrokratian, suuret tulonsiirrot, työttömyyden ja siitä aiheutuvan turhautuneisuuden.
Kapitalismi väittää puolustavansa yksityisomistusta, mutta silti omaisuus voi keskittyä harvojen rikkaiden haltuun. Distributionistit ovat väittäneet, että varattomien määrä kasvaa ja omistaville rikkaille keskittyy taloudellisen vallan lisäksi poliittinen valta. Heistä kapitalismi on myös epävakaa järjestelmä, mikä ilmenee lamakausina ja talouden taantumina. Tällä tavalla kapitalismi lähestyy sosialistista järjestelmää ja siksi G. K. Chestertonin mielestä kapitalismia paremmin kuvaava käsite on proletarianismi. Kovin kapitalismin kritiikki ajoittuu ajalle ennen suurta lamaa, jolloin haluttiin erityisesti Yhdysvalloissa toteuttaa puhdasta kapitalismia. Kuitenkin sen jälkeen kapitalismi on pyrkinyt kontrolloimaan kapitalistista omistusta ja näin ollen lähentynyt hieman distributistisia arvoja.
Toisaalta teollisuusmaissa elintaso on eri arvioiden mukaan 15–100-kertaistunut 200 vuodessa. Suomessa talous kasvoi keskimäärin 2,9 % vuodessa 1860–2009 eli 24-kertaiseksi. Vuonna 1800 ihmisistä 85–95 % eli kahdella dollarilla päivässä, nyt alle viidennes. Elinikä on pidentynyt ja ravitsemus parantunut.
Distributismin toteutustavat
Distributismi ei tarkkaan määrittele mitä keinoja tulisi käyttää distributismin saavuttamiseksi. Keinojen ei tarvitse olla uusia, vaan ne voivat olla muiden oppien menettelytapoja, kunhan ne noudattavat distributistista arvomaailmaa. Yleisimmin distributismin ajattelijat ovat ehdottaneet merkittäväksi keinoksi verotusta. Distributismissa ei yleisesti kannateta kauheasti verotusta, mutta sitä pidetään pakollisena pahana. Ensin tulee luoda distributistinen yhteiskunta, jossa ei ole enää niin raskas julkinen sektori. Tällöin voidaan alkaa keventää verotusta. Ideana on, ettei julkinen enää tuhlaisi verorahoja vaan taloudellinen vastuu siirtyisi enemmän kansalaisille. Valtiovalta, kuten parlamentti ja hallitus, eivät voisi tehdä verorahoja ja taloutta koskevia päätöksiä ilman kansalaisten mielipidettä. Distributismissa verotus olisi kovempaa ulkomaisille kuin omille kansalaisille. Verotus kohdistuisi kovana myös rikkaita kohtaan, mutta helpottaisi köyhiä. Ennen kaikkea verotuksen tulee hyödyttää pienyrittäjää ja hänen perustamaansa yritystä. Raskaat menot, kuten sosiaaliturvamaksut, eivät saa rasittaa yrittäjää ja hänen työllistämiskykyään.
Verotuksen ideana on progressiivisuus, joka takee selvemmän tulon jakautumisen. Varallisuusveron tulisi olla progressiivinen samoin perintö- ja varainsiirtoverojen. Pääoma- ja ansiotuloverot koetaan haitallisiksi, koska ne haittaavat työllistymistä ja ajavat kansalaista pois kotimaastansa. Ulkomaalaista tuontia verotettaisiin enemmän ja tuontitulleja perustettaisiin enemmän. Distributismin mukaan protektionistinen tuontiveropolitiikka takaa kansallisvaltion omavaraisuuden ja turvallisuuden. Ulkomaalaisomistus nähdään distributismissa uhkana kansallisvaltion omalle kansantaloudelle. Ulkomaalaisomistuksen väitetään yleensä poistavan kansallisvaltiosta ostamansa yhtiöt ja näin ollen haittaavan kansantaloutta sekä kansalaisia. Kansainväliset kapitalistiset vapaakauppajärjestötkin siis sotisivat kansallista omistusta vastaan ja ne olisivat haitaksi kansantaloudelle. Omaisuuden tulisi olla kansallisessa, muttei valtiollisessa omistuksessa.
Omaisuuden hajauttamista eli käytännössä yksityistämistä ei tule viedä kuitenkaan liian pitkälle. Julkista turvallisuutta, terveydenhuoltoa, koulutusta ja liikenneyhteyksiä sekä niiden tarjoajia ei tule yksityistää. Liiallinen valtion hallussapito kuitenkin johtaa distributismin mukaan sosialismiin.
Distributistinen toiminta on siis valtiokapitalistista. Distributistinen valtiokapitalismi eroaa sosialistisesta valtiokapitalismista siinä, että edeltävässä rohkaistaan pienyrittäjyyteen toisin kuin jälkimmäisessä. Kapitalismista distributistinen valtiokapitalismi eroaa siinä, että osa sektoreista on hyvä pitää valtion hallussa.
G. K. Chesterton hahmotteli joitain mahdollisesti käyttökelpoisia keinoja distributismin edistämiseksi: Omaisuuden keskittymistä jarruttava epäsymmetrinen leimavero.