Pjotr Arkadjevitš Stolypin (; 14. huhtikuuta (J: 2. huhtikuuta) 1862 Dresden, Saksin kuningaskunta – 18. syyskuuta (J: 5. syyskuuta) 1911 Kiova, Venäjän keisarikunta)Pyotr Arkadyevich Stolypin Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 5.11.2017. oli venäläinen konservatiivinen valtiomies, joka toimi Venäjän keisarikunnan pääministerinä vuosina 1906–1911. Hänet tunnetaan voimatoimistaan vallankumouksellisia vastaan, suuresta maatalousuudistuksestaan eli niin sanotusta Stolypinin reformista ja Suomessa toisen sortokauden aloittamisesta. Hänet salamurhattiin kesken virkakauden.
Stolypinin on sanottu tehneen viimeisen yrityksen uudistaa perinpohjaisesti keisarillisen Venäjän poliittinen järjestelmä, yhteiskunta ja talous ennen vuoden 1917 Venäjän vallankumousta. Hän toteutti uudistuksensa pääosin erilaisilla poikkeuslaeilla ja hallinnollisilla määräyksillä, ja kavensi vuonna 1907 äänioikeutta tavalla, jota pidettiin vallankaappauksena.Francis W. Wcislo: Stolypin, Peter Arkadievich Encyclopedia of Russian History, Encyclopedia.com. Viitattu 5.9.2021. Lisäksi hän tukahdutti avoimen opposition, teloitutti vastustajiaan ja lakkautti sanomalehtiä.
Sukutausta ja perhe thumb|Stolypin perheensä kanssa. Stolypin syntyi vuonna 1862 vanhaan aatelissukuun, jonka vaiheet tunnetaan 1600-luvulta alkaen. Hänen isänsä oli Itä-Rumelian kenraalikuvernöörinä ja Kremlin palatsin komendanttina toiminut tykistökenraali Arkadi Stolypin. Äiti Natalija Gortšakova oli ruhtinas Mihail Gortšakovin tytär.Биография Петра Аркадьевича Столыпина Фонд изучения наследия П.А. Столыпина (Stolypin-säätiö). Viitattu 5.9.2021. Stolypin oli sukua myös ulkoministeri Aleksandr Gortšakoville ja kirjailija Mihail Lermontoville.Pipes 1990, s. 166–167.Mary Schaeffer Conroy: Stolypin, Peter Encyclopedia of Modern Europe: Europe 1789-1914: Encyclopedia of the Age of Industry and Empire, Encyclopedia.com. Viitattu 5.9.2021. Stolypinin puolisona oli vuodesta 1884 keisarillinen hovineito Olga Neidgardt, ylihovimestari Boris Neidgardtin tytär. Heillä oli viisi tytärtä ja yksi poika, Arkadi.
Stolypin oli pitkä ja komea, mutta hänen oikea kätensä oli hieman surkastunut.Montefiore 2016, s. 658–660
Ura ennen pääministerikautta Stolypinin perhe asui Serednikovon kartanossa Moskovan lähellä ja vuodesta 1869 Kalnaberžėn kartanossa nykyisessä Latviassa. Myöhemmin voimakkaana nationalistina tunnettu Stolypin varttui Baltiassa etnisesti moninaisessa ympäristössä, jossa venäläiset olivat etuoikeutettu vähemmistö. Käytyään kymnaasin Vilnassa ja Orjolissa vuosina 1874–1881 hän opiskeli Pietarin yliopiston fyysis-matemaattisessa tiedekunnassa, josta valmistui vuonna 1885. Hän teki opinnäytteensä maataloudesta.
Yliopistosta valmistuttuaan Stolypin sai viran Venäjän sisäministeriöstä. Vuosina 1886–1889 hän oli virkamiehenä valtion omaisuudesta vastanneen ministeriön maatalousosastolla sekä vuosina 1889–1898 Kaunasin kihlakunnan ja vuosina 1898–1902 Kaunasin kuvernementin aatelismarsalkkana. Hän viljeli samalla sukutilaansa Kalnaberžėssa. Sisäministeri Vjatšeslav von Plehwen tuella hän pääsi vuonna 1902 Grodnon ja seuraavana vuonna Saratovin kuvernööriksi. Stolypin osoitti jo varhain kiinnostusta talonpoikien asioihin.Pipes, s. 168–171. Vuoden 1905 vallankumouksen aikana hän taltutti tehokkaasti talonpoikien kapinoinnin Saratovin alueella käyttäen suhteellisen pehmeitä otteita mutta tarvittaessa myös voimakeinoja, kuten pikaoikeudenkäynneissä langetettuja kuolemantuomioita. Menestyksensä ansiosta hänet nimitettiin huhtikuussa 1906 Ivan Goremykinin hallituksen sisäministeriksi.Vettenniemi 2019, s. 67.
Pääministerikausi Liberaalin duuman ja levottomuuksien nujertaminen Keisari Nikolai II nimitti Stolypinin pääministeriksi eronneen Goremykinin tilalle 21. (8.) heinäkuuta 1906. Samana päivänä keisari myös hajotti kaksi kuukautta aiemmin valitun ensimmäisen duuman. Liberaalin kadettipuolueen edustajat yrittivät turhaan protestoida hajotusta vastaan niin sanotulla Viipurin manifestilla, mutta sen allekirjoittajilta vain kiellettiin osallistuminen seuraaviin vaaleihin.Pipes 1990, s. 164. Stolypin ei kannattanut paluuta täydelliseen itsevaltiuteen, mikä ärsytti taantumuksellisinta oikeistoa, mutta hänen suhteensa liberaalin opposition hallitsemaan duumaan oli vielä ongelmallisempi. Hän hyväksikäytti järjestelmällisesti poikkeustilanteisiin tarkoitettua uuden perustuslain 87. pykälää, joka antoi hallitukselle oikeuden säätää väliaikaisia lakeja asetuksina duuman ollessa hajotettuna. Stolypin pyrki toteuttamaan mahdollisimman paljon lainsäädäntöä näillä asetuksilla. Duuman ollessa koolla hän turvautui jopa lahjontaan saadakseen lakiesityksensä läpi.Pipes 1990, s. 160, 168–169.
thumb|Stolypinin Korpisaaren-huvilaan elokuussa 1906 tehdyn pommi-iskun tuhoja. Stolypinin virkakauden alussa Venäjä oli vallankumouksellisten levottomuuksien vallassa ja viranomaisia murhattiin yhtenään terroristisessa tarkoituksessa. Pelkästään lokakuun 1905 ja lokakuun 1906 välisenä aikana iskuissa kuoli tai haavoittui 3 611 hallituksen virkailijaa sekä suuri määrä sivullisia.Vettenniemi 2019, s. 112. Kaksi upseereiksi naamioitunutta sosialistivallankumouksellisen puolueen maksimalistisiiven jäsentä yritti salamurhata Stolypinin 25. (12.) elokuuta 1906 tekemällä itsemurhapommi-iskun tämän huvilaan Pietarin Korpisaaressa. Iskussa kuoli 27 ihmistä – monet pääministerin vastaanotolle pyrkineitä viattomia sivullisia – ja haavoittui kymmeniä. Stolypinin kolmivuotias poika Arkadi haavoittui lievästi ja 15-vuotias tytär Natalja vammautui jaloistaan pysyvästi, mutta samassa rakennuksessa ollut Stolypin sai vain harmittoman viillon kasvoihin.Vettenniemi 2019, s. 23–24, 72–74. Hän siirsi tämän jälkeen Nikolai II:n kehotuksesta perheensä keisarilliseen Talvipalatsiin.
Stolypin ryhtyi tämän jälkeen rauhoittamaan maata armottomalla vastaterrorilla. Viikkoa murhayrityksen jälkeen hän antoi asetuksella sotaoikeuksille valtuudet jakaa sotatilaan julistetuilla alueilla siviileille pikatuomioita, joista ei voinut valittaa ja jotka pantiin täytäntöön kahden vuorokauden kuluessa. Asetus oli voimassa kahdeksan kuukautta, minä aikana yli tuhat ihmistä teloitettiin pikatuomioilla. Lisäksi vuoteen 1909 mennessä yli 3 000 tuomittiin kuolemaan poliittisista rikoksista tavallisissa oikeusistuimissa. Venäjän liberaalit ja vasemmisto eivät antaneet teloituksia Stolypinille anteeksi. Hirttoköyttä alettiin kutsua ”Stolypinin kravatiksi” (Stolypinskii galstuk) kadettipuolueen kansanedustajan Fjodor Roditševin vuonna 1907 esittämän lausahduksen mukaan.Wijermars 2019, s. 41–43.
Samaan aikaan Stolypinin hallitus ei juuri puuttunut äärioikeistolaisten mustien sotnioiden vastavallankumoukselliseen ja juutalaisiin kohdistuvaan terroriin.Klinge 1997, s. 436–437. Stolypin jopa rahoitti salaa mustasotnialaisen Venäjän kansan liiton sanomalehtiä.Montefiore 2016, s. 672–673. Hän ei kuitenkaan ollut itse juutalaisvastainen. Hänen mukaansa Venäjän juutalaiset olivat ”paitsi välttämättömiä myös hyvin tarkoituksenmukaisia ja miellyttäviä” ja heidän oikeuksiensa lisääminen olisi perusteltua.
Helmikuussa 1907 valittu vasemmistolaisempi toinen duuma oli entistä haluttomampi yhteistyöhön Stolypinin kanssa.Pipes 1990 s. 179–182.Figes 2021, s. 54–55. Kun duuma kieltäytyi hänen 14. (1.) kesäkuuta esittämästään vaatimuksesta erottaa radikaalien vasemmistopuolueiden edustajat, hän järjesti sen hajotetuksi kaksi päivää myöhemmin ja pidätytti pääosan bolševikkien ja menševikkien edustajista. Stolypin julkisti samana päivänä uuden vaalilain, joka muutti äänten painoarvoa suosimaan enemmän rikkaita ja ylimystöä ja samalla vähensi työläisten ja vähemmistökansallisuuksien painoarvoa. Koska perustuslaki kielsi muuttamasta vaalilakeja hallituksen asetuksella, muutos toteutettiin keisarillisella manifestilla, mitä oppositio piti vallankaappuksena. Uusilla vaalilaeilla valittu ja marraskuussa 1907 kokoontunut kolmas duuma olikin Stolypinin toiveiden mukaisesti konservatiivisempi. Sen suurimmaksi puolueeksi kohosivat oktobristit, joiden kanssa hän kykeni hedelmälliseen yhteistyöhön. Hallitusta tukevilla puolueilla oli nyt enemmistö.
Stolypin pyrki käyttämään demokratian elementtejä tsaarin hallinnon vahvistamiseen eikä tavoitellut demokraattista tai parlamentaarista hallintoa. Hän halusi duuman olevan edustuselin, joka tukisi ja siten vahvistaisi hallituksen politiikkaa mutta ei valvoisi tai ohjaisi sitä. Hänen esikuvanaan oli Saksan valtakunnankansleri Otto von Bismarck.Montefiore 2016, s. 661.
Maatalousreformi
Stolypinin pääministerikauden tärkein hanke oli suuri maatalousuudistus. Se muodostui kahdesta laista, jotka annettiin asetuksina loka- ja marraskuussa 1906 duuman ollessa hajotettuna. Talonpojat saivat oikeudellisesti tasa-arvoisen aseman muiden säätyjen kanssa. Ennen kaikkea he saivat oikeuden erota kollektiiviseen maanomistukseen perustuneista kyläyhteistöistä (mir) ja ryhtyä itsenäisiksi maanviljelijöiksi, mikä Stolypinin mielestä oli välttämätöntä maanviljelyn kehittämiselle. Pyrkimyksenä oli tukea aloitteellisuutta ja talouden monimuotoisuutta. Stolypin halusi hyvinvoivista itsenäisistä talonpojista suuren konservatiivisen ja monarkialle uskollisen yhteiskuntaluokan.Figes 2021, s. 56–58. Reformin seurauksena vuosina 1906–1916 noin 2,5 miljoonaa talonpoikaa eli hieman yli viidesosa kaikista irtautui mireistä perustaakseen yksityistilan. Enemmistö uusista tiloista tosin jäi mirien sarkaviljelyn piiriin eli otrub-tiloiksi, joten vain noin kymmenesosa talonpojista sai täysin itsenäisesti viljellyn tilan eli huuttorin.Pipes 1990, s. 175–176.Stolypin land reform Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 5.11.2017. Duuma hyväksyi oktobristien tuella kesäkuussa 1910 ja kesäkuussa 1911 lakeja, jotka vahvistivat jälkeenpäin Stolypinin maatalousuudistuksen.
Stolypinin maareformiin kuului myös valtion talonpoikaispankin tukeman uudisraivaustoiminnan valtava laajentaminen, jonka myötä noin kolme miljoonaa talonpoikaa muutti uudistiloille Siperiaan ja Keski-Aasiaan. Talonpoikia Siperiaan kuljettaneita junavaunuja kutsuttiin Stolypinin vaunuiksi; vaikka kyse oli vapaaehtoisesta muutosta, nimityksellä on myöhemmin viitattu vankikuljetuksiin. Stolypinin uudistuksen vaikutukset jäivät kaikkiaan vähäisiksi ennen ensimmäistä maailmansotaa. Yksityistilojen erottamiseksi mireistä luotiin suuri hallintokoneisto, mutta pääosa talonpojista vastusti perinteisten kyläyhteisöjen pirstomista. Kolmasosa omaa tilaa anoneista talonpojista veti hakemuksensa takaisin, usein toisten talonpoikien painostuksen vuoksi, ja pääosa muistakin anomuksista jäi toteutumatta eri syistä. Vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen uudet yksityistilat joutuivat ensimmäisten joukossa tilattomien talonpoikien suorittamien maanvaltausten kohteiksi ja ne liitettiin takaisin yhteisömaihin.
Muut uudistukset ja ulkopolitiikka Vaikka Stolypin kavensi äänioikeutta duuman vaaleissa, alueellista itsehallintoa edustaneiden zemstvojen vaaleissa sitä laajennettiin, jotta itsenäisten talonpoikien osallistuminen päätöksentekoon helpottuisi. Talonpoikaissäädyn omat tuomioistuimet oli tarkoitus lakkauttaa, jotta talonpojat saatettaisiin muun oikeusjärjestelmän piiriin ja siten tasaveroisiksi kansalaisiksi.Figes 2021, s. 59–62. Stolypin halusi laajentaa paikallista itsehallintoa ottamalla zemstvot käyttöön myös volostien hallinnossa, mutta asian käsittely parlamentissa ei edennyt, koska suurmaanomistajat eivät halunneet antaa talonpojille yhtään enempää valtaa paikallishallinnossa.