Uriah Heep on brittiläinen progressiivinen hard rock -yhtye, joka perustettiin Lontoossa vuonna 1969 ja on edelleen aktiivinen. Nimensä yhtye otti Charles Dickensin romaanissa David Copperfield esiintyvästä samannimisestä viekkaasta ja vastenmielisestä kirjanpitäjästä.History, Uriah Heep, viitattu 27.4.2021 . Yhtyeen tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat muun muassa "Easy Livin'", "Lady in Black", "Gypsy", "July Morning" ja "Look at Yourself". Suurinta suosiota se nautti 1970-luvun ensimmäisellä puoliskolla.
Yhtyettä pidetään eräänä progressiivisen rockin ja hard rockin tärkeimmistä vaikuttajista ja sen levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli 40 miljoonaa kappaletta. Uriah Heepin kokoonpano on vaihdellut vuosien aikana suuresti – kitaristi Mick Box on ainoa jäljellä oleva alkuperäisjäsen. Hän on samalla myös ainoa jäsen, joka on ollut yhtyeessä koko sen toiminnan ajan.
Suomessa yhtye on esiintynyt vuoden 2022 marraskuuhun mennessä 113 kertaa.
Historia
Ennen Uriah Heepiä Kitaristi Mick Box oli 1965 Essexissä perustetun The Stalkers -yhtyeen perustajajäseniä. Yhtye keskittyi soittamaan cover-kappaleita paikallisilla klubeilla ja erilaisissa tilaisuuksissa. Yhtyeen alkuperäinen laulaja korvattiin kuukausien kuluttua rumpali Roger Penlingtonin serkulla David Garrickilla, joka myöhemmin muutti nimensä David Byroniksi. Boxin ja Byronin yhteistyö toimi niin hyvin, että nämä alkoivat säveltää omaa materiaalia ja päättivät ruveta tekemään musiikkia ammatikseen. Ryhmä hajosi, koska yhtyeen muut jäsenet arvelivat muusikon työn olevan liian riskialtista. Vuonna 1967 Box ja Byron perustivat Spicen. Stalkersin soittaman rhythm and blues -henkisen rockmusiikin sijaan Spicen musiikkia voidaan kuvailla jossain määrin jazzvaikutteiseksi rockiksi. Yhtye levytti omia kappaleitaan, joita on kuultavissa esimerkiksi The Lansdowne Tapes -kokoelmalevyllä. Spice julkaisi vain yhden virallisen singlen vuonna 1968.Enemmän Spice-infoa esimerkiksi Uriah Heepin Suomen-kannattajayhdistyksen kotisivuilla Muutaman kokoonpanomuutoksen jälkeen vuonna 1969 yhtye koostui Boxista, Byronista, basisti Paul Newtonista (aiemmin The Godsissa) ja rumpali Alex Napierista.
Ensimmäiset vaiheet thumb|upright|Ken Hensley (kuvassa vuonna 1977) kirjoitti vuoteen 1980 asti suurimman osan yhtyeen kappaleista. Kosketinsoittaja–laulaja–kitaristi Ken Hensleyn (aiemmin The Gods ja Toe Fat -yhtyeissä) liityttyä Spiceen vuonna 1970 yhtyeen nimi vaihdettiin manageri Gerry Bronin ehdotuksesta Uriah Heepiksi. Hensley tuli yhtyeeseen niin myöhään, ettei ehtinyt osallistua ensimmäisen levyn, Very 'eavy... very 'umblen, kappaleiden säveltämiseen. Uusi kosketinsoittaja syrjäytti levyn studiosessioihin soittamaan kutsutun urkuri Colin Woodin. Levyllä Wood soittaa kahdella kappaleella. Suuri muutos Spicen soundin muutoksessa Uriah Heepiksi oli koskettimien mukaantulo aikaisemmin nelihenkiseen ryhmään. Albumin äänitysten aikana myös Alex Napier lähti ja hänet korvasi Nigel "Ollie" Olsson.
Very 'eavy... very 'umble (Yhdysvalloissa Uriah Heep) julkaistiin 1970, ja se sisälsi muun muassa Box & Byron -kaksikon tekemän kappaleen "Gypsy", josta tuli Uriah Heepin ensimmäinen hittikappale joissakin osissa manner-Eurooppaa. Yhtye sai jonkin verran suosiota myös Pohjoismaissa, mutta kotimaassaan Isossa-Britanniassa se ei noussut listoille. Ensimmäinen levy sisälsi myös coverin Fred Hellermanin ja Fran Minkoffin säveltämästä sodanvastaisesta balladista "Come Away Melinda", josta oman versionsa ovat levyttäneet Uriah Heepin ohella esimerkiksi Tim Rose, Velvett Fogg ja UFO. Ensimmäisellä LP:llä yhtyeen musiikillinen suunta ei ollut täysin selvillä, mutta albumilla on nykyisin asema yhtenä varhaisen heavy metalin tärkeimmistä levyistä. Uriah Heepin amerikanvalloitus ei alkanut hyvin – arvostetun Rolling Stone -musiikkilehden kriitikko murskasi yhtyeen debyyttialbumin täysin.Rolling Stone -lehden arvostelu Uriah Heepin debyyttialbumista Se hidasti yhtyeen suosion kasvua Yhdysvalloissa, jossa levy nousi listan sijalle 186.Uriah Heepin Yhdysvaltojen listamenestys All Music Guidessa
Salisbury oli Uriah Heepin toinen studioalbumi, joka ilmestyi alkuvuodesta 1971. Hensleyn vaikutus sävellystyössä oli jo huomattavan suuri ja se kasvoi 1970-luvulla. Levyllä rumpuja soittaa jo varhain 1970 Nigel Olssonin korvannut Keith Baker (ex-Bakerloo). Levyn nimikappale on lähes 17-minuuttinen sävellys, jossa soittaa myös 26-henkinen orkesteri. LP:n kappaleista tunnetuin on balladi "Lady in Black". Kappaleesta on tehty useita suomenkielisiä cover-versioita. "Lady in Black" julkaistiin uudelleen Saksassa 1977, jolloin se myi erinomaisesti ja oli maan listaykkösenä 13 viikkoa. Uriah Heep sai siitä Euroopan arvostetuimman musiikkipalkinnon Kultaisen leijonan.Uriah Heep story - yhtyeen historiikki sen kotisivuilla Kappale oli myös ensimmäinen, jossa päävokalistina toimi Ken Hensley.
Salisburya voidaan pitää yhtyeen progressiivisimpana albumina, jonka valmistuttua yhtye teki ensimmäisen Yhdysvaltojen kiertueensa. Kiertueella Uriah Heep soitti yhdysvaltalaisten Three Dog Nightin ja Steppenwolfin kanssa ja esiintyi ensimmäistä kertaa suurilla, kymmeniä tuhansia ihmisiä sisältäneillä keikkapaikoilla. Yhtyeellä oli jo uusi rumpali Ian Clarke (ex-Cressida), joka korvasi Salisburyn äänitysten jälkeen lähteneen Bakerin.
Nousu maineeseen thumb|upright|Rumpali Lee Kerslake vuonna 1973. Yhtyeen seuraava levy, kesällä 1971 julkaistu Look at Yourself, kasvatti edelleen Uriah Heepin suosiota. Levyn tunnetuimmat klassikot ovat sen nimikappale ja eeppinen, yli kymmenminuuttinen "July Morning". Tässä vaiheessa Uriah Heepin tunnusmerkeiksi oli muodostunut David Byronin korkea falsetti yhdistettynä Mick Boxin kitaran wah wah -soundiin sekä Ken Hensleyn Hammond-urkuihin. Isossa-Britanniassa Uriah Heepin suosio ei vieläkään ollut manner-Euroopan veroista, mutta levy myi hopeaa ja oli yhtyeen ensimmäinen brittilistalle noussut albumi, sijoittuen sijalle 39.Look At Yourselfin Englannin listasijoitus Uriah Heep Storyssa Myös Yhdysvalloissa albumi myi hopealevyn arvoisesti (Billboard -listasijoitus 93.). Look at Yourselfin myötä yhtye löysi musiikissaan koherenssin ja aiempaa selvemmän suunnan musiikillisille pyrkimyksilleen.Uriah Heep story
Marraskuussa 1971 rumpali Lee Kerslake (ex-The Gods, Toe Fat ja National Head Band) liittyi yhtyeeseen ja täytti paikan, jossa aiempina vuosina oli ollut paljon vaihtuvuutta. Yhtyeen basisti ja alkuperäisjäsen Paul Newton erotettiin yhtyeestä Look at Yourselfin ilmestyttyä. Seuraaja Mark Clarke (ex-Colosseum) oli yhtyeessä vain muutamia kuukausia ja erosi siitä kesken Yhdysvaltain-kiertueen. Hän ehti kuitenkin säveltää yhdessä Ken Hensleyn kanssa tulevalle studioalbumille kappaleen "The Wizard", mistä tuli yksi yhtyeen suurimmista hiteistä. Clarken tilalle tuli The Keef Hartley Bandissa soittanut uusiseelantilainen Gary Thain. Ryhmää Box, Byron, Hensley, Thain ja Kerslake on usein pidetty parhaimpana Uriah Heep -kokoonpanona.Katso esimerkiksi All Music Guiden arvio Look At Yourself -levystä
Vuonna 1972 ilmestynyt Uriah Heepin neljäs studioalbumi Demons and Wizards oli suurmenestys. Levyä myytiin runsaasti ympäri maailmaa ja yhtyeen suosio kasvoi maailmanlaajuiseksi. Yhtyeen suosio nousi huippuunsa esimerkiksi Suomessa, jossa albumi oli listaykkösenä 14 viikkoa. Yhdysvalloissa Uriah Heep sai pitkään haluamansa suuren läpimurron, kun levy nousi sijalle 23. Myös musiikkikriitikot pitivät levystä ja antoivat sille myönteistä palautetta.Katso esimerkiksi Rolling Stonen arvio Demons and Wizards -levystä Myöhemmin levy on saanut klassikon statuksen yhtenä yhtyeen vahvimmista kokonaisuuksista. Demons and Wizards sisältää Uriah Heepin tunnetuimman menestyskappaleen "Easy Livin'". Kappaleet, kuten "Rainbow Demon", "The Wizard" ja "Traveller in Time" yhdessä taiteilija Roger Deanin kuvittaman fantasiapainotteisen levynkannen ohella yhdistivät Uriah Heepin mystiikkaan. Yhtyeen tietoisesta pyrkimisestä tähän aihepiiriin voi olla montaa mieltä; Ken Hensley toteaa levynkannessa, että albumi on kokoelma lauluja, joiden nauhoittaminen oli meille mukavaa.Ken Hensleyn kommentti Uriah Heep storyssa
Vuonna 1972 Uriah Heep esiintyi ensimmäisen kerran Suomessa kolmatta kertaa järjestetyn Ruisrockin pääesiintyjänä. Samana vuonna se valittiin Suosikki-lehden äänestyksessä Suomen suosituimmaksi ulkomaiseksi yhtyeeksi. Loppuvuodesta 1972 ilmestyi vielä The Magician’s Birthday -studioalbumi, joka jatkoi lyriikoiltaan pitkälti mystiikka- ja fantasiahenkistä linjaa. Levy oli edeltäjänsä tavoin useassa maassa yksi vuoden myydyimpiä levyjä. Roger Dean taiteili jälleen albumin kannet. Ken Hensley halusi tehdä levystä konseptialbumin, mutta se ei toteutunut levy-yhtiön painostettua julkaisemaan uusi levy mahdollisimman nopeasti.
thumb|left|upright|Uriah Heep vuonna 1975 tai 1976. Yhtyeen basisti oli tuolloin John Wetton. Vuonna 1973 Uriah Heepiltä ilmestyi jälleen kaksi levyä; ensin konserttiohjelman muotoon pakattu tuplalive-LP Uriah Heep Live, josta Uriah Heepiä yhdellä ensimmäisistä kiertueistaan lämmitellyt Kiss sai Gene Simmonsin ja Paul Stanleyn mukaan ideansa läpimurtolevynsä Alive!:n (1975) tekemiseen, ja myöhemmin syksymmällä studioalbumi Sweet Freedom. Edeltävien julkaisujen luomaa menestystä jatkanut Sweet Freedom oli yhtyeen ensimmäinen albumi, joka levytettiin verotussyistä ulkomailla, Ranskan Chateau d' Herouvillessä. Myöhemmin mm. Ken Hensley ja Mick Box ovat kommentoineet, ettei ulkomailla levyttäminen tehnyt hyvää yhtyeen henkilökemioille. Sweet Freedomin tunnetuin kappale on "Stealin'", joka muun muassa menestyi singlenä Yhdysvalloissa.
Seuraava julkaisu äänitettiin talvella 1974 Saksan Münchenissä, jo kuuluisilla Giorgio Moroderin Musicland -studioilla, jonne pian Uriah Heepin jälkeen päätyivät myös Deep Purple (Stormbringer, 1974) ja Led Zeppelin (Presence, 1976). Wonderworld-albumia tukenut maailmankiertue sai ensi-iltansa Helsingissä. Positiivista palautetta Ken Hensleyn uni- ja valvetiloja käsitelleistä sanoituksista saanut levy kärsi yhtyeen riitaantuneista väleistä sekä henkilökohtaisista alkoholiin ja huumausaineisiin liittyneistä ongelmista. Suurimmat päihdeongelmat olivat basisti Gary Thainilla, joka jo kärsi ailahtelevasta terveydentilastaan. Ongelmista huolimatta levymyynti säilyi hyvänä, vaikkakin oli hieman taittunut parin vuoden takaisista luvuista (Wonderworld Britanniassa listalla 23., Yhdysvalloissa 38.). Vuonna 1975 Gary Thain erotettiin, ja historiaperspektiivissä tämä merkitsi Uriah Heepin pitkäaikaisen ja myöhemmin klassiseksi kutsutun kokoonpanon loppua. Thain kuoli vuoden 1975 joulukuussa heroiinin yliannostukseen, 27-vuotiaana.Järvinen: s. 256–257.
Uriah Heepin suosio ei kääntynyt laskuun Thainin erottamisen myötä. Yhtye saavutti suosionsa huipun kotimaassaan, kun vuoden 1975 Return to Fantasy -levy julkaistiin. Pitkästä aikaa kotimaassa äänitetyllä, edeltäjäänsä hiotummalla levyllä bassoa soitti erittäin arvostettu, juuri ennen Uriah Heepiin liittymistään Bryan Ferryn taiderockyhtye Roxy Musicissa soittanut, aiemmin Familyn ja King Crimsonin jäsenenä tunnettu John Wetton, joka myöhemmin 1980-luvulla oli suurta menestystä saaneen Asia-yhtyeen avainhahmoja. Ison-Britannian listoilla levy nousi seitsemänneksi, mikä on Heepin kautta aikain korkein listasijoitus kotimaassaan. Yhdysvalloissa yhtyeen suosion kasvu oli sen sijaan pysähtynyt Wonderworld -kiertueen myötä, eikä Return to Fantasy enää menestynyt listalla edeltäjiensä tapaan.