pienoiskuva|Yhdysvaltain merijalkaväen 155 mm kenttätykki ampuu Fallujan toisen taistelun aikana marraskuussa 2004. Tykistö on raskaita pitkän kantaman aseita kuten tykkejä käyttävä merivoimien tai maavoimien osa.
Tykistön tyyppejä pienoiskuva|Panzerhaubitze 2000 -telatykki Afghanistanissa helmikuussa 2009. pienoiskuva|150px|Kenttätykistön taktinen merkki Tykistö jaetaan käyttötarkoituksensa ja -tapansa mukaan eri ryhmiin. Kenttätykistö – liikkuvia tai liikutettavia aseita, jotka tukevat jalkaväkeä taistelussa. Suomessa kenttätykistön tehtävät ovat tukea jalkaväen taistelua maa- ja meriammunnoin taistella tarvittaessa jalkaväen tapaan sissitoiminta Laivatykistö – laivoihin asennettuja kanuunoita, joita käytetään merellä pinta- ja ilmamaaleja sekä maajoukkoja vastaan. Rannikkotykistö (rt) – kiinteästi tai liikkuvasti rannikolle sijoitettuja tykkejä, jotka suojelevat tärkeitä satamia ja meriväyliä. Kiinteät rannikkotykit voivat olla paljon suurempia kuin vastaavat kenttätykistön osat. Toisen maailmansodan jälkeen ne ovat tulleet vanhanaikaisiksi ohjustekniikan ja rynnäköivien ilmavoimien kehittyessä. Suomessa rannikkotykistöön ennen sen sulauttamista merivoimiin kuului liikutettavaa tykistöä sekä ohjuskalustoa. Merivoimat puolustushaarana vastaa nykyään meripuolustuksen lisäksi myös rannikkopuolustuksesta. Telatykistö Tela-ajoneuvoon asennettu kenttätykki jota käytetään kenttätykistön tai rannikkotykistön tavoin. Etuna parempi liikkuvuus, parempi suoja, nopeampi tulenavaus ja se että kokonaisuus kuljettaa ammukset mukanaan.
Ilmatorjuntatykistö (it-tykistö) – yleensä liikkuvia aseita, joita käytetään lentokoneiden, helikoptereiden yms torjuntaan. Nykyään aselajista käytetään selkeyden ja lyhyyden vuoksi ilmatorjunnan nimitystä. Tyypillistä verrattaen pienet kaliiperit, korkea tulinopeus ja ammusten ketjusyöttö. Nämä ovat siis pääsääntöisesti konetykkejä.
Lisäksi jalkaväki on käyttänyt panssarintorjuntatykkejä panssarintorjuntaan sekä jalkaväkitykkejä bunkkereiden ja raskaiden aseiden lamauttamiseen suora-ammunnalla. Joissakin maissa pst-tykit on luettu kuuluvaksi kenttätykistöön. Rautatietykit olivat junan vaunuun asennettuja, yleensä laiva- ja/tai rannikkotykkejä, joita kuuluivat useimmiten rannikkotykistöön ja käytettiin kiinteän rannikkotykistön vahvistamiseen, mutta maavoimien tukeminenkin kuului rautatiepattereiden tehtäviin.
Tykkityypit pienoiskuva|Suomen rannikkotykistön käyttämä 130 TK -tornikanuuna Isosaaressa. pienoiskuva|Skodan valmistama 305 mm:n mörssäri vuodelta 1911 Putkellisia aseita käyttävä tykistö jaetaan yleensä sen mukaan, miten korkeilla kulmilla ne ampuvat.
Kanuunat ovat tyypillisesti pitkäputkisia ja ampuvat matalilla kulmilla. Tyypillisesti putken pituus on yli 25 kertaa suurempi kuin kaliiperi. Useimpien toisen maailmansodan jälkeen valmistettujen kanuunoiden putken pituus on yleensä vähintään 30, jopa yli 50 kertaa kaliiperi. Kanuunan rihlan nousu on vakio. Useimpien modernien tykkien kantama on perävirtausyksiköllä varustetuilla kranaateilla yli 40 kilometriä.
Haupitsin putki on perinteisesti lyhyempi ja paksumpi. Se pystyy ampumaan kanuunaa suuremmalla korotuskulmalla, yläkulmilla (> 45°). Haupitsin putken pituus on yleensä 14–25 kertaa kaliiperi. Haupitsin rihlan nousu on kasvava. Hyvä esimerkki haupitsista on maailman suosituin kenttätykki, neuvostoliittolainen D-30 (suom. 122H63).
Kanuunahaupitsi-nimitystä voidaan käyttää yläkulmilla (> 45°) ampumaan pystyvistä kanuunoista. Suomen kenttätykistön ylpeys, 155 K 98 on periaatteessa kanuunahaupitsi.
Mörssäri on vanhentunut tykkityyppi. Ne olivat yleensä hyvin suurikaliiperisia, erittäin lyhyellä, alle 14 kertaa kaliiperi, putkella varustettuja, suurella korolla ampuvia tykkejä. Eräässä mielessä kranaatinheitin vastaa entisiä mörssäreitä nykyisessä sodankäynnissä, vaikka onkin huomattavasti kevyempi ase. Englannin kielessä sana mortar tarkoittaa sekä mörssäriä että kranaatinheitintä.
Tykistön kalusto voidaan jakaa kolmeen osaan sen liikkumiskyvyn mukaan: kiinteään, vedettävään ja omalla alustallaan liikkuvaan tykistöön. Sotatekniikan kehitys on aiheuttanut sen, ettei kiinteää tykistöä juuri esiinny lukuun ottamatta rannikkotykkejä. Vedettävä tykistö jaetaan vetäjän tyypin mukaan tela-, kuorma-auto-, traktori- ja hevosvetoiseen tykistöön. Yleisin vetäjä on nykyään maastokuorma-auto. Traktori puolestaan tarjoaa halvan ja tavallista kuorma-autoa maastokelpoisemman vetäjän. Telatykit on taas pysyvästi kiinnitetty ajoneuvoon (usein kuljetuspanssarivaunun runko), jossa ne liikkuvat miehistön ja ampumatarvikkeiden kanssa ja voivat nopeasti vaihtaa sijaintiaan tuliasemasta toiseen. Myös kuorma-auton lavalle kiinnitettyjä, moderneita panssarihaupitseja halvempia tykkejä on kehitetty.
pienoiskuva|Neuvostoliittolainen raketinheitin "Stalinin urut" (BM-13 Katjuša) kuorma-auton lavalla Lisäksi tykistöön voi kuulua muita epäsuoraan tuleen kykeneviä aseita kuten esimerkiksi: Kranaatinheittimistö (joskus myös vain 120-milliset ja raskaammat) Raketinheittimet Ohjukset
Ammukset Lentotapa Kaikki tykistön ammukset tarvitsevat ajoainetta lentääkseen maaliinsa. Ampumiseen on kehitetty useita eri tekniikoita, joiden ominaisuudet vaihtelevat. Näihin kuuluvat:
Putkesta ammuttavat – ammuksessa oleva palava ajoaine, joka palaa putken sisällä, lähettää ammuksen ulos putken suusta. Kiertovakautetut – käyttää rihloja putken sisällä aiheuttamaan ammukselle pyörimisliikkeen, joka vakauttaa sitä lennon aikana. Ammuksen pyörimisestä aiheutuva hyrräilmiö pitää ammuksen pyörimisakselin suunnilleen lentoradan tangentin suunnassa, varsinkin kun ammus on ohittanut lakipisteen, jolloin ammukseen vaikuttava ilmanvastus saa pyörimisakselin kiertymään menosuuntaan (siis alaspäin). Siipivakautetut – käyttää siivekkeitä ammuksen takaosassa vakauttamaan lentoa. Rekyylitön – putkesta ammuttava ase, joka päästää palokaasut pois putken toisesta päästä ja vähentää rekyyliä. Rakettikäyttöinen – putkesta tai kiskoilta laukaistava – ammuksessa on kiinnitettynä työntövoimaa tuottava järjestelmä. Rakettiavusteinen – yhdistelmä putkesta ammuttavan ja rakettikäyttöisen väliltä – käyttää rakettimoottoria pidentämään kantamaa noin 30 %.
Ammustyypit pienoiskuva|upright|130 mm sirpalekranaatti Hämeenlinnan tykistömuseossa. Ammuksissa voi olla useita erilaisia vaikutuksia kohteeseen kuten esimerkiksi: sirpalekranaatti (elävää voimaa vastaan) herätteinen sirpalekranaatti (sirpalekranaatti herätesytyttimellä, kranaatti räjähtää esim. 10m maanpinnan yläpuolella ja on siten tehokkaampi suojautunutta kohdetta vastaan sirpaleiden tullessa ylhäältä) painekranaatti (sisältää paljon räjähdysainetta mutta vähän sirpaloituvia osia) kuorma-ammus (elävää voimaa ja panssarivaunuja vastaan) ontelokranaatti (panssarivaunuja vastaan) polttotaisteluaine (esimerkiksi napalm, valkoinen fosfori tai termiitti) kemiallinen tai biologinen ase. taktinen ydinase savuammus tai -kranaatti valoammus valojuova-ammus elektronisen sodankäynnin (ELSO) ammus, esimerkiksi häirintälähetin. propaganda-ammus (lentolehtisiä). Itseohjautuva Bonus-älyammus Satelliitti ohjautuva ammus
Lisäksi on erikoistarkoituksiin valmistettuja ammuksia, joista tärkeimpiä ovat panssarintorjunta-ammukset, jotka löytävät kohteensa joko ohjatusti tai automaattisesti ja tuhoavat sen tämän jälkeen ontelolatauksella.
Putkien halkaisija on pyritty eri maissa standardoimaan. Länsimaissa tyypilliset koot ovat 105 ja 155 mm, venäläisissä aseissa 122 ja 152 mm. Lisäksi venäläisissä tykeissä on käytetty 76 mm ja 130 mm tykkejä. Suomessa pyritään ilmeisesti tällä hetkellä järjestelmään, jossa kevyet tykit olisivat 122-millisiä ja raskaat 155-millisiä. Järeistä, yli 160 mm tykeistä on luovuttu kaikkialla. Näiden tykkien kaliipereita olivat muun muassa 230 mm, 280 mm ja 320 mm.
Sytyttimet pienoiskuva|upright|Halkileikattu ilma-ammunnassa käytetty aikasytytin. Ammuksen sytyttimen valinta riippuu kohteen tyypistä. Ammuttaessa suojaamatonta elävää voimaa pyritään räjäyttämään kranaatti jo ilmassa, jolloin sirpaleet sinkoavat myös avoimissa poteroissa tai muissa kuopissa olevia taistelijoita päin. Linnoittautunutta vihollista pyritään ampumaan kranaateilla, jotka räjähtävät vasta maahan jonkin verran kaivauduttuaan. Tällöin niiden vaikutus linnoitteisiin on suurin. Räjähdyshetki määritetään sytyttimen valinnalla. Ammuksessa voidaan käyttää isku-, aika- tai herätesytytintä. Aikasytytin on nykyään melko harvinainen, koska se vaatii tarkkaa ammunnan valmistelua. Herätesytyttimet perustuvat yleensä tutkaan, joka mittaa kranaatille oikean räjähdyskorkeuden. Ne ovat kalliita, mutta tyypillisiä suurvalta-armeijoissa. Elävää voimaa vastaan käytettynä herätesytyttimellinen kranaatti on erittäin tehokas. Isku-aikasytytin eli iskusytyttimen ja aikasytyttimen yhdistelmää käytetään jonkin verran ilmatorjunnassa jolloin ammus räjähtää joko osuessaan maaliin tai kun tietty aika on kulunut. Hyötynä on se ettei räjähtämättömiä ammuksia sada maahan.
Iskusytyttimellä varustettu kranaatti voidaan ampua joko herkkänä tai jäykkänä. Jäykkä sytytin räjähtää vasta n. metrin syvyydessä maan sisällä. Herkkä sytytin räjähtää osuessaan mihin hyvänsä esteeseen. Metsässä herkkä sytytin räjäyttää kranaatin jo latvustossa, mitä voidaan hyödyntää tulenjohdossa suuntaamalla kranaattien (ja siis myös sirpaleiden) lentorata sopivassa kulmassa viholliseen nähden.
Kaikki nykyaikaiset kranaatit on varustettu suojamekanismilla, joka estää kranaatin räjähtämisen ennenaikaisesti. Yleensä kranaatin varmistus poistuu vasta, kun kranaatti on kokenut riittävän kiihtyvyyden.
Laukaustyypit Laukaus voi olla tyypiltään patruunalaukaus, kartussilaukaus, kartussipatruunalaukaus tai irtopanoslaukaus. Patruunalaukauksessa, joita käytetään yleensä pienissä, nopeaa tulta ampuvissa aseissa, kranaatti on liitetty kiinteästi samaan pakkaukseen ruudin kanssa. Kartussilaukauksessa ruuti on sijoitettu pusseihin, joita sijoitetaan metalliseen kartussiin kulloinkin tarvittava määrä. Venäläisissä tykeissä määrä ilmaistaan täydestä kartussista poistettavien pussien määränä ja länsimaisessa käytettävien kartussien määränä. Kartussipatruunalaukauksessa kranaatti ja täytetty kartussi ovat yhtenä kokonaisuutena. Kaikissa kolmessa tyypissä nalli on kartussin tai patruunan alapäässä. Irtopanoslaukauksessa ruuti heitetään putkeen kranaatin perään irtonaisissa pusseissa, joista viimeisen taakse sijoitetaan nalli. Verrattuna patruunalaukaukseen kartussi- ja irtopanoslaukausten etuna on mahdollisuus valita kranaatin kantama. Vajaalla panoksella voidaan ampua lyhyelle etäisyydelle melko suurella korolla. Tämä vähentää tarvetta raivata tykin edestä esteitä ja parantaa kranaatin sirpalevaikutusta kohteessa.
Ammunnan valmistelu