pienoiskuva|Fresko Pyhästä Martista (316–397) viettämässä messua. Simone Martini (1285–1344), Pyhän Fransiskuksen basilikan alakappeli Tridentiininen tai gregoriaaninen messu (lat. Missa Tridentina) on roomalaisen riituksen messun muoto, jonka Paavi Pius V kodifioi Trenton konsiilin yhteydessä. Tämän messun huomattavin erikoisuus on sen viettäminen pääasiallisesti latinaksi, mutta tarvittaessa evankeliumi ja muut lukukappaleet luetaan ja oleelliset rukoukset rukoillaan myös kansankielellä. Messua viettävä pappi on suurimman osan ajasta kääntyneenä seurakunnan kanssa kohti liturgista itää (Lat. Ad orientem tai Ad Deum, kohti Jumalaa), lisäksi hän lukee huomattavan osan messun rukouksista hiljaa, vain Jumalalle. Sekä papin asento että rukousten hiljaisuus kuvastaa sitä, että messu mielletään ensi sijassa uhritoimitukseksi Jumalalle, ei seurakunnan juhlaksi.
Tridentiinistä messua kutsutaan sen kielen mukaan myös latinankieliseksi tai latinalaiseksi messuksi. Tämä on kuitenkin epätarkka nimitys, koska myös uudempaa, vuonna 1970 julkaistua messua voidaan viettää kokonaan tai osittain latinaksi. Itse asiassa kyseinen messukaava julkaistiin sen normatiivisessa muodossa latinaksi, ja kansankieliset messukaavat ovat käännöksiä latinasta. Nimitys on epätarkka sikälikin, että tridentiinistä messua vietettiin nykyisen Kroatian ja Bosnia ja Hertsegovinan alueella kirkkoslaaviksi.
Tridentiininen messu on saanut nimensä Tridentin eli Trenton kirkolliskokouksesta vuosina 1545–1563. Kirkolliskokous antoi paavin ja kuurian tehtäväksi kirkossa käytettävien messujen yhtenäistämisen ja niiden saattamisen myös opillisesti kirkolliskokouksen päätöksen mukaisiksi. Tämän päätöksen mukaisesti paavi Pius V julkaisi vuonna 1570 latinankielisen messukirjan, Missale Romanumin, ja määräsi sen otettavaksi käyttöön koko katolisen kirkon alueella. Poikkeuksen muodostivat ne hiippakunnat ja sääntökunnat, joiden oman jumalanpalvelusjärjestyksen paavi oli vahvistanut ennen vuotta 1370. Suurin osa näistä siirtyi viettämään yhtenäistä, Missale Romanumin mukaista messua. Poikkeuksiksi jäivät kuitenkin ambrosiaaninen messu, jota vietetään Milanon arkkihiippakunnassa, Italiassa, sekä mozarabialainen messu, jota vietetään Toledossa ja Salamancassa Espanjassa.
Missale Romanumia uudistettiin useaan otteeseen, viimeisin uudistettu versio on vuodelta 1962. Sen julkaisi paavi Johannes XXIII. Hänen aloitteestaan kokoon kutsuttu Vatikaanin II kirkolliskokous kuitenkin määritteli kirkon liturgian osittain uudelleen. Se korosti messun asemaan "Jumalan kansan yhteisenä juhlana" ja toivoi seurakuntalaisten aktiivisen osuuden lisäämistä. Messuun haluttiin myös mukaan kansankielisiä elementtejä. Kirkolliskokouksen päätöksen mukaisesti paavi Paavali VI julkaisi uuden messukirjan vuonna 1970.
Katoliseen kirkkoon jäi kuitenkin monia, jotka pitivät "vanhaa" messua parempana, hengellisempänä ja puhuttelevampana. Heidän toivomuksestaan tridentiinistä liturgiaa saatiin viettää, mikäli hiippakunnan piispa sen salli. 7. heinäkuuta 2007 paavi Benedictus XVI antoi motu proprion Summorum Pontificum, jossa hän vahvisti tridentiinisen messun asemaa. Hän vahvisti messukaavan aseman erityismessuna, ja totesi sen ja uuden kansankielisen messukaavan "saman roomalaisen riitin kahdeksi eri ilmenemismuodoksi". Hän myös korosti, ettei tridentiinisen messun viettoa ollut kirkossa koskaan kielletty. Hän ilmoitti myös, että sitä tulee viettää, mikäli seurakuntalaiset sitä pyytävät ja pappi suostuu. Tridentiininen messu ei kuitenkaan saa syrjäyttää uudistetun messun asemaa seurakunnan päämessuna.
Useimmissa maissa tridentiininen messu vietettiin latinaksi vuosien 1570 ja 1970 välisenä aikana (vaikka messukaava sisälsikin kreikkalaisia ja heprealaisia sanoja). Huomattavimmat poikkeukset tähän olivat Dalmatia ja Istria, joissa katolista messua vietettiin roomalaisen messun kaavalla, mutta kirkkoslaaviksi.
Terminologia Tridentiininen tai trentolainen messu termi viittaa Trenton kaupunkiin ja Trenton konsiiliin, jonka seurauksena Paavi Pius V promulgoi vuoden 1570 Roomalaisen Missale laitoksen. Mikäli viitataan yleisesti roomalaisen riituksen vanhempaan muotoon, voidaan käyttää termiä vanhempi roomalainen riitus tai gregoriaaninen messu. Koska termi "tridentiininen" on myös suora viittaus vuoden 1570 messumuotoon ja sitä seuraaviin Missale Romanumin laitoksiin, on sen soveltaminen kokonaiskattavana terminä vanhempiin roomalaisiin riituksen muotoihin osittain harhaanjohtava.
Paavi Pius V Trenton konsiilin yhteydessä yhdensi voimassa olevat vanhat liturgiset perinteet ja säännökset ja täten tridentiininen termi ei viittaa messun alkuperään tai ikään. Trenton konsiilin jälkeisenä aikana tuli käyttää ainoastaan roomalaista riitusta. Poikkeuksena tähän olivat liturgiset käytännöt jotka olivat yli 200 vuotta vanhoja.
Tridentiinisen messun rakenne
Tridentiininen messu jakautuu kahteen pääosaan: opetettavien eli katekumeenien liturgiaan ja uskovien liturgiaan; Suomen luterilaisen kirkon nykyisessä jumalanpalveluskaavassa näiden osien nimet ovat sanaosa ja ehtoollisen vietto. Lisäksi messuun kuuluu johdanto-osa ja lyhyt päätös.
Johdanto-osa Asperges (Psalmi 51:9, 3) Asperges eli siunatulla vedellä pirskottaminen on katumusta ja puhdistautumista kuvaava riitti, joka yleensä edeltää sunnuntain päämessun viettämistä. Siinä pappi pirskottaa alttarin kolmasti siunatulla vedellä, johon on yleensä lisätty myös suolaa puhdistautumisen vertauskuvana. Tämän jälkeen pirskotetaan samalla tavalla alttaripalvelijat ja kirkkokansa sekä pappi itse. Samalla kuoro lauloi antifonia psalmista 51. Pääsiäisestä helluntaihin kestävänä pääsiäisaikana seurakunta pirskotetaan vihkiveden sijasta kastevedellä, ja kuoro laulaa hymniä Vidi aquam.
Opetettavien liturgia Rukoukset alttarin juurella Ristinmerkki Pappi nousee alttarille prosession mukana ja asettaa peitetyn ehtoolliskalkin alttarille. Sen jälkeen hän siunaa alttarin ristinmerkillä ja lausuen In nomine Patris et Filii et Spiritus Sancti ("Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"). Juhlallisessa messussa ehtoollisaineet viedään alttarin sivussa olevalle kredenssipöydälle ja tuodaan sieltä alttarille vasta ehtoollisliturgian alussa. Tällaisessa messussa pappi siunaa alttarin. Psalmi 43 Pappi ja messupalvelijat laulavat psalmin 43 (Vulgatassa 42) Judica me, Deus ("Tuomitse minut, oi Herra") ja sen edellä ja jäljessä antifonin Introibo ad altare Dei, ad Deum qui laetificat juventutem meam ("Astun Jumalan alttarin ääreen, Jumalan, joka on nuoruuteni ilo"). Tämän jälkeen pappi tekee uudelleen ristinmerkin ja lausuu Adjutorium nostrum in nomine Domini ("Meidän apumme on Herran nimessä"), mihin messupalvelijat vastaavat kirkkokansan edustajina Qui fecit coelum et terram ("Hänen, joka on tehnyt taivaan ja maan"). Synnintunnustus (Confiteor) Ensiksi pappi lausuu: Confíteor Deo omnipoténti, beátæ Maríæ semper Vírgini, beáto Michaéli Archángelo, beáto Joanni Baptístæ, sanctis Apóstolis Petro et Paulo, ómnibus Sanctis, et vobis, fratres (tibi, Pater), quia peccávi nimis cogitatióne, verbo et ópere: mea culpa, mea culpa, mea máxima culpa. Ideo precor beátam Maríam semper Vírginem, beátum Michaélem Archángelum, beátum Joánnem Baptístam, sanctos Apóstolos Petrum et Paulum, omnes Sanctos, et vos, fratres (te, Pater), oráre pro me ad Dóminum Deum nostrum. ("Tunnustan Jumalalle, kaikkivaltiaalle, autuaalle ikuisesti neitsyelle Marialle, autuaalle arkkienkeli Mikaelille, autuaalle Johannes kastajalle, pyhille apostoleille Pietarille ja Paavalille, kaikille pyhille ja teille veljet, että olen tehnyt syntiä ajatuksin, sanoin ja teoin, omasta syystäni, omasta syystäni, omasta suuresta syystäni. Siispä pyydän myös autuasta ikuisesti neitsyttä Mariaa, autuasta arkkienkeli Mikaelia, autuasta Johannes kastajaa, pyhiä apostoleita Pietaria ja Paavalia, kaikkia pyhiä ja teitä, veljet, rukoilemaan puolestani Herraa, Jumalaamme.") Tämän jälkeen messupalvelijat vastaavat papille: "Armahtakoon sinua kaikkivaltias Jumala, antakoon Hän sinulle kaikki sinun syntisi anteeksi ja johdattakoon sinut iankaikkiseen elämään." Tämän jälkeen messupalvelijat tunnustavat kirkkokansan edustajina syntinsä samoin sanoin, paitsi korvaten puhuttelun "teitä, veljet" sanoilla "sinua, isä" ja pappi julistaa heille synninpäästön. Pappi ja messupalvelijat resitoivat tämän jälkeen muutamia anteeksiantamuksesta puhuvia raamantunjakeita. Tämän jälkeen pappi lausuu: "Oremus" ("Rukoilkaamme"), astuu hiljaisuuden vallitessa alttarille ja rukoilee hiljaisesti: "että saisimme puhtain mielin astua kaikkein pyhimpään" (2. Mooseksen kirja 26:33–34). Astuttuaan alttarin ääreen pappi liittää kätensä yhteen ja rukoilee hiljaisesti, että Jumala antaisi hänelle hänen syntinsä anteeksi niiden pyhien esirukousten tähden, joiden reliikit on kätketty alttariin.
Rukoukset alttarilla
Introitus Pappi tekee jälleen ristinmerkin ja lausuu introituksen eli johdantolauselman. Yleensä tämä on psalmin jae, mutta esimerkiksi pääsiäissunnuntaina käytetään Viisauden kirjan 10:20–21 ja Neitsyt Marialle omistettujen juhlapyhien introituksena käytettiin säettä runoilija Coelis Seduliukselta. Tämä lauselma on jäänne tavasta aloittaa alttaripalvelus psalminluvulla. Keskiajalla psalmi siirtyi jo rukoukseen alttarin juurella. Kyrie Kuoro laulaa kolmasti kreikankielisen säkeen "Kyrie, eleison; Christe, eleison; Kyrie, eleison." ("Herra, armahda; Kristus, armahda; Herra, armahda.") Gloria in excelsis Deo Kiitosvirsi, jonka alkusäe on otettu enkelten jouluisesta ylistyksestä Luukkaan evankeliumin 2:14:stä ("Kunnia Jumalalle korkeuksissa!"). Tämä jätetään pois paastonaikana, siis ennen pääsiäistä edeltää suurta paastoa ja joulua edeltävää adventtipaastoa. Sitä käytetään kuitenkin näihin aikoihin osuvina juhlapäivinä ja kiirastorstain iltamessussa. Päivän rukous eli collecta Pappi kääntyy seurakunnan puoleen lausuen: "Dominus vobiscum." ("Herra olkoon teidän kanssanne."), johon messupalvelijat vastaavat: "Et cum spiritu tuo." ("Niin myös sinun henkesi kanssa"). Tätä seuraa lyhyt päivän rukous, joka käsittelee kulloisenkin päivän teemaa.
Sanan jumalanpalvelus Epistola Pappi lukee latinaksi epistolatekstin. Yleensä tämä on otettu Uuden testamentin kirjeteksteistä, pääsiäisen ja helluntain välillä luetaan Apostolien tekoja. Graduale Epistolan ja evankeliumin välissä kuoro laulaa vastauslaulun. Yleensä kuoro laulaa psalmiteksteihin perustuvan graduaalin, jota seuraavat halleluja-säkeet. Septuagesimasunnuntain ja pääsiäisen välillä halleluja-säettä ei lauleta, vaan sen korvaa tractus. Pääsiäisaikana taas graduaalin korvaa toinen hallelujasäe. Eräinä juhlapäivinä graduaalin korvaa sequentia. Evankeliumi Ennen evankeliumin lukemista latinaksi pappi rukoilee hiljaa, että Jumala puhdistaisi hänen huulensa kuten kerran profeetta Jesajan huulet (viittaus Jesaja 6:6:een). Saarna Sunnuntain päämessussa pappi keskeyttää messun pitääkseen saarnan. Tapana on, että ennen saarnaa hän kertoo päivän evankeliumin sisällön kansankielellä. Ennen saarnaa papeilla oli tapana lukea kuulutukset, joissa mainittiin esimerkiksi solmituista avioliitoista, kasteista ja kuolemantapauksista, kehotettiin rukoilemaan seurakunnan sairaiden jäsenten tai edesmenneiden puolesta sekä muistutettiin tulevan viikon tapahtumista ja kirkkovuoden aikaan liittyvistä asioista, kuten paastosta. Uskontunnustus Kuoro laulaa Nikean-Konstantinopolin uskontunnustuksen latinaksi. Laulettaessa sanat "ja tuli lihaksi" pappi ja seurakunta polvistuvat. Rukouskehotus Pappi kääntyy seurakunnan puoleen ja lausuu. "Oremus" ("Rukoilkaamme"). Mitään rukousta ei kuitenkaan seuraa, koska tähän kohtaan aiemmin kuulunutta yleistä esirukousta ei ole tridentiinisessä messussa.
Uskovien liturgia Offertorium Tämän osan aikana pappi valmistaa ehtoollisaineet, leivän ja viinin, sekä rukoilee valmistavia rukouksia. Offertorioantifoni