pienoiskuva|Antiikin suuri sotapäällikkö Aleksanteri Suuri, jota Quintus Curtius Rufuksen ainoa säilynyt teos Historiae Alexandri Magni Macedonis käsittelee. Quintus Curtius Rufus (k. 53) oli roomalainen historioitsija, joka kirjoitti ensimmäisellä vuosisadalla. Hänen henkilöllisyytensä ja elinaikansa ovat aiheuttaneet kiistoja. Hän kuitenkin kirjoitti keisariaikana ja todennäköisesti Claudiuksen kaudella. Curtius oli luultavasti tunnettu myös poliitikkona ja sotilaana, ja tärkein lähde hänen elämästään on Tacituksen Annaalit.
Curtiuksen ainoa edes osittain nykypäivään säilynyt teos on kymmenen kirjaa käsittävä Aleksanteri Suuren elämäkerta Historiae Alexandri Magni Macedonis. Siitäkin kaksi ensimmäistä kirjaa ovat kadonneet eivätkä loput kahdeksan ole täydellisiä. Siitä tunnetaan nykyään 123 käsikirjoitusta, ja se on ainoa latinaksi kirjoitettu Aleksanterin elämäkerta. Curtius käytti teoksensa lähteenä muun muassa Kleitarkhosta ja kirjoitti sensaatiohakuisesti ja tunteisiin vetoavasti. Henkilöistä ja paikoista hän kirjoitti usein lyhyesti ja yleensä yliampuvasti. Teosta onkin kuvailtu jopa ”historialliseksi fiktioksi”, vaikka sitä arvostettiin suuresti keskiajalla ja renessanssin aikaan.
Henkilö Elinaika pienoiskuva|vasen|Rooman keisari Claudius, jonka hallituskaudella Curtius Rufus luultavasti eli. Curtiuksen henkilöllisyydestä ja ajankohdasta, jolloin hän kirjoitti teoksensa, on käyty kiivasta keskustelua. Viimeisen sadan vuoden aikana Curtiuksen elinaika on sijoitettu yli tusinan Rooman keisarin hallituskaudelle, aina Augustuksesta Konstantinus Suureen. Nykyään pidetään kuitenkin todennäköisimpänä, että Curtius eli keisari Claudiuksen aikana. Toinen mahdollisuus on Vespasianuksen hallituskausi.Heckel s. 1–2, Atkinson s. 3, Baynham s. 1 Curtiuksen teoksen ajoittamista pidetään yhtenä klassisen filologian vaikeimmista ongelmista.
Joka tapauksessa on selvää, että Curtius kirjoitti keisariaikaan. Tämä käy ilmi lyhyestä kappaleesta kymmenennessä kirjassa (10.9.1-6), jossa mainitaan princeps eli keisari, joka ”loistaa kuin uusi tähti yössä”. Siitä, mihin keisariin tämä teksti viittaa, on kiistelty. Tärkeimpiä ehdokkaita ovat Augustus, Claudius, Vespasianus ja Septimius Severus. Lisäksi myös Caligulaa, Nervaa, Trajanusta ja Severus Alexanderia on esitetty, mutta teksti viittaa myös muihin vallantavoittelijoihin, joita näiden keisarien aikaan ei ollut. Septimius Severuksen hallituskautta ja Parthian valtakunnan loppua vuonna 224 on esitetty Curtiuksen teoksen kirjoitusajankohdan takarajaksi. Curtius mainitsee myös, että Tyros nauttii rauhasta Rooman vallan alla. Tämä ei sovi vuosiin 193–224, koska Pescennius Niger ryösti kaupungin vuonna 193 ja vuonna 198 kaupunki perustettiin uudelleen Rooman koloniana. Curtius pitää myös Eufratia Rooman ja Parthian rajana, joten hän eli luultavasti myös ennen Severusta, jonka aikana Mesopotamia liitettiin Roomaan. Hän eli luultavasti myös ennen Marcus Aureliusta tai Trajanusta, joiden aikana Rooman valta laajeni Eufratin itäpuolelle. Luultavasti Curtius kirjoitti ensimmäisen vuosisadan aikana.Heckel s. 1–2Atkinson s. 4–9Baynham s. 201–207
Keisari, johon Curtius viittaa, ei ilmeisesti perustanut keisarikuntaa vaan palautti rauhan valtakuntaan, joten Augustus ei tule kyseeseen. Kyseinen keisari ei myöskään osallistunut sisällissotaan, vaan pikemminkin esti sisällissodan syttymisen. Curtiuksen mukaan valtakunta oli tuolloin ”ilman päätä”. Nämä kuvaukset sopivat parhaiten Claudiukseen. Claudiusta pidettiin epäsopivana hallitsijaksi, ja häntä voi verrata Aleksanteri Suuren velipuoleen Filippos III Arrhidaiokseen, jota miltei kaikki muut historioitsijat paitsi Curtius pitävät vähäjärkisenä. Lisäksi Arrhidaioksella ja Claudiuksella oli kummallakin sankarillinen pikkuveli, ja Claudiuksen veljeä Germanicusta verrattiinkin Aleksanteriin. Curtius on siis ilmeisesti muokannut Arrhidaioksen kuvaa niin, että se sopisi paremmin Claudiukseen. Curtiuksen mukaan Arrhidaios osallistuu vastahakoisesti Aleksanterin kuoleman jälkeiseen valtataisteluun. Häntä on helppo manipuloida, koska hän on nuori ja kokematon, mutta hän ei ole henkisesti jälkeenjäänyt. Curtiuksen historiassa löytyy myös muita viittauksia Rooman keisareihin. Hänen teoksessaan Aleksanteri muuttuu Caligulan tavoin ajan myötä julmaksi hallitsijaksi. Aleksanterin kuoleman jälkeen Perdikkas teeskentelee, ettei halua kruunua, samaan tapaan kuin Tiberius teki Augustuksen kuoltua.Heckel s. 3Baynham s. 215
Keisariajan alkuajoilta tunnetaan kaksikin Curtius Rufusta, joista toinen saattaa olla Historiae Alexandri Magnin kirjoittaja. Suetonius mainitsee teoksessaan De Grammaticis et Rhetoribus Curtius Rufuksen, joka eli Augustuksen, Tiberiuksen, Caligulan ja Claudiuksen aikana. Curtiuksen historia on myös hyvin retorinen, mikä sopisi hyvin Suetoniuksen reettoriin. Toinen tunnettu Curtius Rufus on Tacituksen ja Plinius nuoremman mainitsema sotilas ja poliitikko. Hän eteni urallaan aina senaattoriksi asti, ja hän oli konsuli vuonna 43 ja myöhemmin African prokonsuli. Epigrafisten lähteiden mukaan hänen praenomeninsa oli Quintus. On myös mahdollista, että reettori ja sotilas olivat yksi ja sama henkilö.Heckel s. 4
Elämäkerta pienoiskuva|Keisari Tiberius, jonka hallituskaudella Curtius Rufus aloitti uransa. Oletettavasti Historiae Alexandri Magni Macedoniksen kirjoittaja oli poliitikkona ja sotilaana tunnettu Curtius. Tärkein lähde hänen elämästään on Tacituksen Annaalit (11.20). Curtius oli eräiden väitteiden mukaan gladiaattorin poika, ja alhaisen syntyperänsä takia hän loi luultavasti uransa armeijassa ennen siirtymistään politiikkaan. Nuorena miehenä hän liittyi African kvestorin seurueeseen. Hadrumentumin kaupungissa Curtiukselle ilmestyi näyssä ylimaallinen naishahmo, joka ennusti Curtiuksen palaavan Africaan sen prokonsulina. Curtius rohkaistui tästä ja lähti Roomaan, jossa hänet valittiin kvestoriksi. Curtiuksen tiedetään olleen preettorina Tiberiuksen ollessa keisarina. Preettorin virkaa haki myös moni Curtiusta ylhäisempää sukua oleva henkilö.Lendering, Quintus Curtius Rufus Tiberius ei pitänyt tätä ongelmana, ja hän kommentoi Curtiuksen alhaista syntyperää sanomalla:
Roomalainen virkamiesura seurasi yleensä perinteistä cursus honorumia, mutta Curtiuksen preettorinviran ja konsulikauden välillä oli kuitenkin epätavallisen pitkä aika. Tätä on selitetty sillä, että Curtiuksen tukija oli luultavasti Tiberiuksen pretoriaaniprefekti Sejanus. Sejanus menetti kuitenkin asemansa vuonna 31, ja Curtius pääsi etenemään urallaan vasta Claudiuksen noustua keisariksi. Ilmeisesti Curtius kirjoitti Historiae Alexandri Magni Macedoniksen vuosina 31–41. Claudiuksen noustua keisariksi Curtius nimitettiin konsuliksi lokakuussa 43. Myöhemmin hän toimi myös maaherrana Germania Superiorissa, ja hänelle myönnettiin ornamenta triumphalia germaaneja vastaan saadusta voitosta vuonna 47 tai 48. Lopulta hänet nimitettiin African provinssin prokonsuliksi. Hän kuoli vuonna 53.
Curtius saattoi olla kotoisin Valentiasta Provencesta, sillä vuodelle 88 ajoitetusta piirtokirjoituksesta selviää, että eräs Q. Curtius Rufus toimi silloin paikallisena virkamiehenä (duovir).
Historiae Alexandri Magni Macedonis Yleistä Historiae Alexandri Magni Macedonis on ainoa nykyaikaan säilynyt latinaksi kirjoitettu Aleksanterin elämäkerta. Teos on säilynyt jopa 123:na eri käsikirjoituksena, joista vanhin on 800-luvulta. Kaikki käsikirjoitukset ovat kuitenkin huonokuntoisia, ja ne perustuvat samaan alkuperäistekstin, joka on sekin ollut epätäydellinen. Säilyneen version tekstissä on useita aukkoja, ja teoksen kaksi ensimmäistä kirjaa puuttuvat kokonaan. Teoksen alun puuttumisen takia teoksen alkuperäinen nimi ja tarkoitus eivät ole selvillä, ja jopa kirjoittajan oikea nimi jää epävarmaksi. Tärkeimmissä säilyneissä käsikirjoituksissa teoksen kirjoittajaksi kerrotaan kuitenkin Curtius Rufus, ja myös praenomen Quintus mainitaan kaikissa paitsi yhdessä versiossa.Heckel s. 1
Eri käsikirjoituksissa teoksen nimeksi annetaan Historiae, Historiae Alexandri Magni Macedonis tai Historiae Magni Macedonis Alexandri.
Sisältö pienoiskuva|Aleksanteria vastaan kapinoineen Spitameneen vaimo tuo miehensä pään Aleksanterille. Tämä tapahtuma esiintyy vain Curtiuksen teoksessa (8.3.2–15) ja niin sanotussa Metzin epitomissa.Heckel s. 292 Kaiverrus vuodelta 1696. Curtiuksen teoksesta ovat säilyneet vain kirjat 3-10. Lisäksi teoksessa on suuria aukkoja viidennessä kirjassa, kuudennen kirjan alussa ja kymmenennen kirjan keskiosassa. Curtius jakoi teoksensa kahteen viiden kirjan osaan. Ensimmäiset viisi kirjaa käsittelevät Aleksanterin ja Dareioksen kamppailua ja sitä, kuinka fortuna eli onni vaikuttaa heidän kohtaloihinsa. Viisi jälkimmäistä kirjaa keskittyvät Aleksanteriin sotapäällikkönä, kuninkaana ja tyrannina.Baynham s. 12
Erään arvion mukaan ensimmäinen kirja alkoi Filippos II:n murhasta ja Aleksanterin noususta valtaistuimelle ja loppui Aleksanterin saapumiseen Hellespontokselle. Toinen kirja olisi käsittänyt Granikosjoen taistelun ja loppunut Memnonin kuolemaan.Heckel s. 19–25 Ensimmäinen kirja ei luultavasti käsitellyt Aleksanterin nuoruutta, koska Kleitarkhos ei sitä käsitellyt.Heckel s. 270 Ensimmäinen kirja saattoi sisältää esipuheen, jossa kirjoittaja on voinut kertoa itsestään ja teoksensa tarkoituksesta.Baynham s. 1
Kirja Käsitelty ajanjakso Yhteenveto 3. kirja 333 eaa. Aleksanterin joukot marssivat Fryygian läpi. Aleksanteri ratkaisee Gordionin solmun. Aleksanteri ui Kydnos-joessa ja on vähällä kuolla. Issoksen taistelu ja sitä seuranneet tapahtumat. 4. kirja 332–331 eaa. Dareioksen kirjeet Aleksanterille. Tyroksen piiritys. Egyptin valloitus ja Aleksanterin vierailu Amon-jumalan temppelissä. Gaugamelan taistelu. 5. kirja 331–330 eaa. Dareios pakenee, ja Aleksanteri valtaa Babylonin ja Persepoliin. Aleksanteri polttaa humalassa Persepoliin kuninkaallisen palatsin. Bessos pettää ja lopulta murhaa Dareioksen. Aleksanteri suree Dareiosta. [Viidennen kirjan loppu puuttuu. Tämä osa käsitteli Dareioksen kuoleman, ruumiin löytymisen ja Aleksanterin saapumisen kuolleen Dareioksen luokse.Heckel s. 284–285] 6. kirja 330 eaa. [Kuudennen kirjan alku puuttuu, ja se alkaa keskeltä taistelukuvausta, jossa Spartan urhoollinen kuningas Agis III kaatuu.] Kirjan alku käsitteli spartalaisten kapinaa Makedonian valtaa vastaan. Aleksanteri järjestää valtakunnan hallinnon, mutta käyttää aikaansa myös juopotteluun ja juhlimiseen. Aleksanteri tapaa amatsonien kuningattaren. Aleksanteri vaatii, että makedonialaiset kunnioittavat häntä persialaiseen tapaan (proskynesis). Salajuoni Aleksanteria vastaan paljastuu. 7. kirja 330–328 eaa. Aleksanteri ylittää Kaukasus-vuoret ja kukistaa useita kansoja. Skyytit lyödään. 8. kirja 328–326 eaa. Aleksanteri nai Roksanen. Toinen salajuoni Aleksanteria vastaan paljastuu. Aleksanteri johtaa armeijansa Intiaan. Makedonialaiset valtaavat Aornoksen. Hydaspesjoen taistelu. 9. kirja 326–325 eaa. Aleksanteri johtaa joukkonsa syvemmälle Intiaan, mutta joutuu lopulta kääntymään takaisin. 10. kirja 325–323 eaa. Karmanian aavikon ylitys ja Nearkohoksen laivaston matka. [Tekstissä on aukko. Kadonnut teksti käsitteli luultavasti Harpaloksen pakoa. Toinen suuri kadonnut osa käsitteli persialaisia sotilaita, joiden piti korvata kotiutettavat makedonialaiset, Hefaistionin kuolemaa ja hautajaisia. Hävinnyt teksti käsitteli myös Aleksanterin saapumista Babyloniin, Aleksanterin kuolemaa edeltäneitä enteitä ja Medeioksen pitoja, joiden jälkeen Aleksanteri sairastui.Heckel s. 299–300] Aleksanterin sairaus ja kuolema Babylonissa. Aleksanterin kenraalit jakavat valtakunnan keskenään. Ptolemaios vie lopulta Aleksanterin ruumiin Egyptiin.
Vaikutus eri aikakausina