thumb|204x204px|Katariina Suuren keisarillinen monogrammi thumb|Suuriruhtinatar Jekaterina Aleksejevna 16-vuotiaana avioitumisensa aikaan, Louis Caravaquen maalaus 1745. Katariina II Suuri (, synt. Sophie Auguste Friederike von Anhalt-Zerbst; 2. toukokuuta 1729 Stettin, Pommerin provinssi, Preussi – 17. marraskuuta (J: 6. marraskuuta) 1796 Pietari, Venäjän keisarikunta) oli Venäjän keisarinna vuosina 1762–1796.
Syntyjään hän oli Anhalt-Zerbstin ruhtinaan tytär prinsessa Sophie. Hän kuului vanhaan saksalaiseen Askanian halltisijasukuun ja nai Venäjän kruununperillisen suuriruhtinas Pietarin, josta sittemmin tuli keisari Pietari III vuonna 1762, ja näin hän kuului avioliiton kautta Romanov-sukuun. Hänen enonsa oli Ruotsin kuningas Aadolf Fredrik.
Katariina, suuriruhtinatar Jekaterina Aleksejevna, nousi keisarinnapuolisoksi keisari Pietari III:n vaimona vuoden 1762 alussa ollessaan 33-vuotias, ja myöhemmin samana vuonna hän kaappasi vallan mieheltään. Katariina II:n valtakaudella Venäjän keisarikunta saavutti merkittäviä sotilaallisia voittoja muun muassa Osmanien valtakuntaa vastaan ja Venäjän alue laajeni merkittävästi: Katariinan II:n aikana Venäjä valloitti muun muassa Krimin kaanikunnan. Lännessä Venäjään liitettiin suuri osa Puola-Liettuan alueesta Puolan jakojen myötä ja lisäksi Alaskasta tuli Venäjän siirtomaa.
Katariina II jatkoi Venäjän uudistamista ja länsimaistamista jatkaen ihailemansa Pietari Suuren työtä. Katariina II:n valtakautta pidetään usein Venäjän ”kultakautena”, jolloin Venäjän imperiumista tuli todellinen suurvalta. Lisäksi hänen aikanaan Venäjälle perustettiin useita uusia kaupunkeja. Hän sai lisänimen ”Suuri” jo elinaikanaan. Toisaalta maaorjuus jatkui ja huomattavan suuri osa Venäjän kansasta kärsi, ja lisäksi Katariina II aloitti Ukrainan suurilta osin epäonnistuneet venäläistämispyrkimykset, jotka jatkuivat vielä pitkälle 1900-luvulle saakka. Keisarinna ei myöskään lupauksestaan huolimatta tehnyt Venäjästä oikeusvaltiota.
Saksalainen prinsessa Sophie Auguste Friedrike syntyi 2. toukokuuta (juliaanisen kalenterin mukaan 21. huhtikuuta) vuonna 1729 Stettinin linnassa Pommerin provinssissa Preussissa. Hänen vanhempansa olivat Preussin palveluksessa oleva Anhalt-Zerbstin köyhä ruhtinas Christian August von Anhalt-Zerbst (1690–1747) ja ruhtinatar Johanna Elisabet (os. Holstein-Gottorp). Sophie, joka oli vanhin viidestä lapsesta, ei saanut äidiltään paljonkaan huomiota, ja häntä pidettiin kapinallisena ja vähemmän kauniina lapsena. Hänen hiuksensa leikattiin useita kertoja märkäruven poistamiseksi ja hän joutui pitämään korsettia vuosien ajan selkärangan vinouman korjaamiseksi.Troyat s. 8–9.
Kotiopettajien mukaan Sophien muisti oli poikkeuksellisen hyvä, ja hänen tiedonhalunsa oli suuri. Ikäisistään tytöistä poiketen Sophie ei leikkinyt nukeilla, vaan käyttäytyi poikamaisesti. Muut lapset tunnustivat auliisti hänen johtajuutensa. vasen|pienoiskuva|157x157px|Suuriruhtinatar Jekaterina Aleksejevna, Georg Christoph Grooth n. 1745.
Puolisoksi Venäjän keisarisukuun pienoiskuva|pysty|Suuriruhtinas Pjotr Fjodorovitš ja suuriruhtinatar Jekaterina Aleksejevna, poika on mahdollisesti Pavel, Anna Rosina de Gasc 1756. Sophien täytettyä 14 vuotta hänet vedettiin mukaan Euroopan ylhäisimpien jalosukuisten avioliittomarkkinoille. Preussin kuninkaan Fredrik II:n avustuksella häntä ryhdyttiin pian sovittamaan yhteen Venäjän suuriruhtinas Pjotr Fjodorovitšin eli Pietarin kanssa. Suunnitelmassa suuri merkitys oli epäilemättä myös hänen äidillään Johanna Elisabeth von Holstein-Gottorpilla, jonka isorokkoon kuolleen veljen, Lyypekin ruhtinaspiispa Karl August Holstein-Gottorpin kanssa vastikään Venäjän valtaistuimelle noussut keisarinna, Pietari Suuren tytär Elisabet oli ollut nuorena kihloissa.Barth s. 206.
Sophie äiteineen lähtikin Venäjälle tammikuussa 1744 tapaamaan sekä Elisabetia että nuorta Pietaria. Sophie tapasi tulevan puolisonsa Moskovassa 9. helmikuuta, sulhanen oli tapaamisesta innoissaan, koska he pikkuserkkuina olivat molemmat saksalaisia.Sebag Montefiore, Simon. Toinen näytös: Lakipiste. Kolmas kohtaus: Venäjän Venus. Romanovit 1613–1918. WSOY, 2016. Ss. 242, 243, 248, 254, 257, 258, 259, 265, 267. Sophielle selvisi totuus tulevasta puolisostaan, ankaran kasvatuksen turmelemasta pelokkaasta, teeskentelevästä ja hennosta nuorukaisesta, joka piti koiralaumaa huoneessaan ja leikki vielä 16-vuotiaana tinasotilailla.Barth s. 207.
Kruununperillinen ei ollut kovinkaan kiinnostunut morsiamestaan. Lisäksi nuorten luonteet poikkesivat toisistaan monissa suhteissa: siinä missä ortodoksiseen uskoon kääntymisen myötä nimen Jekaterina Aleksejevna (ven. Екатерина Алексеевна) saanut nuori nainen pyrki intohimoisesti samaistumaan uuteen kotimaahansa, suuriruhtinas oli haluton opettelemaan venäjää tai tunnustamaan ortodoksista uskoa ja kaipasi nuoruudenkotiinsa Kieliin. Avioliitosta muodostuikin etäinen hyötyavioliitto.
Avioliitto 16-vuotiaan Sophien (Jekaterina Aleksejevna) ja 17-vuotiaan Karl Peter Ulrichin (Pjotr Fjodorovitš) välillä solmittiin 21. elokuuta 1745 Kazanin Jumalanäidin katedraalissa Pietarissa. Morsian oli pukeutunut hopeanväriseen kireävyötäröiseen brokadipukuun, runsaisiin jalokiviin ja timanttitiaraan.
Jekaterina opetteli 14-vuotiaasta lähtien venäjää, tosin hän puhui sitä vahvalla saksalaisella korostuksella eikä koskaan oppinut puhumaan tai kirjoittamaan sitä kieliopillisesti oikein. Hän suosi ranskaa ja kirjoitti muistelmansa sekä henkilökohtaisen kirjeenvaihtonsa aina ranskaksi. Ranska pysyikin keisarillisen hovin kielenä aina vuoteen 1812 asti. Hän vietti aikaansa lukemalla ranskalaisia filosofeja kuten Voltairea, Diderot'ta ja valistuksen ajan klassikoita, metsästämällä ja teki jopa 13 tuntisia ratsastusretkiä.
Hovissa suuriruhtinatar Jekaterina sekaantui keisarillisen hovin politiikkaan vastoin keisarinna Elisabetin toiveita ja laajensi asemaansa keisarinnan sairastumisen kustannuksella. Hänellä oli monia suosikkeja, esimerkiksi Sergei Saltykov ja Grigori Orlov.Facta osa 4. s. 743.
Yhdeksän vuotta hartaasti odotettu kruununperijä, suuriruhtinas, tšarevits Pavel Petrovitš syntyi 1. lokakuuta (J: 20. syyskuuta) 1754 keisarinna Elisabetin kesäpalatsissa Pietarissa. Keisarinna oli läsnä synnytyksessä, lapsi otettiin heti pois äidiltään ja kasvatettiin lastenhoitajien hoivissa keisarinna Elisabetin tahdon mukaisesti.
Keisarinna Vallankaappaus pienoiskuva|Suuriruhtinatar Jekaterina Aleksejevna 33-vuotiaana, Vigilius Eriksen 1762. Hiukset on puuteroitu harmaiksi muodin mukaisesti. Pietari nousi keisarin valtaistuimelle hallitsijanimellä Pietari III vuonna 1762 tätinsä keisarinna Elisabetin kuoleman jälkeen. Lyhyen hallituskautensa aikana hän irrotti Venäjän seitsenvuotisesta sodasta ja aloitti toimet kirkon vallan kaventamiseksi. Samalla hän menetti ortodoksisen papiston tuen pitäessään salaa kiinni luterilaisuudesta. Siviilihenkilöt ja sotilaat katsoivat Pietarin sopimattomaksi tehtäviinsä ja halusivat julistaa tämän hallituskyvyttömäksi. Siviilit kannattivat suuriruhtinatar Jekaterina Aleksejevnan väliaikaista hallitusta, kunnes tämän 8-vuotias poika Paavali tulisi täysi-ikäiseksi.
Sotilaspiirit puolestaan vaativat keisarin valtaistuinta Jekaterina Aleksejevnalle. Hän suoritti vallankaappauksen kuultuaan huhun miehensä aikeista mennä naimisiin rakastajattarensa Jelisaveta Vorontsovan kanssa ja sulkea aviovaimo luostariin. Lisäksi ruhtinas Fjodor Barjatinski varoitti, että keisari aikoi ryhtyä sotaan kaarteja vastaan lomailtuaan ensin Oranienbaumin kesäasunnollaan. Yhdessä omien suosijoidensa ja kaartilaisten kanssa hän lähti Oranienbaumin palatsiin, jossa Katariina pidätytti aviomiehensä ja tämän rakastajattaren sekä pakotti Pietarin allekirjoittamaan asiakirjan kruunusta luopumiseksi. Kaappaus oli veretön, ja Pietari suljettiin Ropsunhovin palatsiin lähelle Pietarhovia.Barth s. 208.pienoiskuva|Katariina II Henkikaartin Preobraženskin rykmentin uniformussa, Vigilius Eriksen 1762.
Pietari III kuoli epäselvissä oloissa heti vangitsemisensa jälkeen. Myöhemmin Orlov tunnusti kirjeessään Jekaterinalle osallistuneensa murhaan, jossa Pietari kuristettiin tai tukahdutettiin hengiltä.Dixon s. 158. Katariina säilytti kirjeen läpi elämänsä merkkinä omasta syyttömyydestään. Pietarin kuoleman jälkeen hän antoi julkilausuman, josta on tehty ja tehdään edelleen paljon pilkkaa. Julkilausuman mukaan Pietari III oli kuollut ”peräpukamakoliikkiin”. Tästä erikoisesta kuolinsyystä tuli 1700-luvun Euroopassa kiertoilmaus poliittiselle murhalle.Sebag-Montefiore, s. 73.
Aviomiehensä kuoleman jälkeen suuriruhtinatar Jekaterina Aleksejevnasta tuli Venäjän keisarinna Katariina II. Hän hallitsi vuosina 1762–1796. Vallananastus tapahtui niin nopeasti, että ulkomaiset diplomaatit eivät uskoneet sen vakiintumiseen. Katariinaa pidettiin ”nuorena seikkailijattarena”, jonka hallituskaudesta muodostuisi pikavierailu maailmanhistoriaan.Troyat s. 164. pienoiskuva|Katariina II:n virallinen kruunajaismuotokuva, Stefano Torelli 1763–1766.
Katariina II:n nousu maan johtoon Valtaannousunsa jälkeen Katariina II pyrki nopeasti parantamaan horjuvaa asemaansa ulkomaalaisena hallitsijana. Hän piti valtion asioiden johdossa samat ministerit, jotka olivat toimineet edellisten hallitsijoiden aikana. Nikita Panin jatkoi ulkoministerinä ja Mihail Vorontsov pääministerinä. Katariina ryhtyi korjaamaan valtion katastrofaalista budjettivajetta peruuttamalla mahtisukujen etuoikeuksia ja luomalla uusia veroja ja maksuja. Lisäksi hän otti lainaa, luopui hallitsijoiden henkilökohtaisesta budjetista ja perusti pankin, jolla oli setelinanto-oikeus.
Katariina II halusi myös lisätä kansanopetusta ja selkeyttää julmaa ja sekavaa lainsäädäntöä kirjoittamalla vuonna 1767 oman lakikokoelman, ohjeistuksen (Nakaz), joka kuitenkin sisälsi laajoja lainauksia Montesquieun Lakien hengestä sekä markiisi Cesare di Beccarian Rikoksesta ja rangaistuksesta. Katariina lupasi tehdä Venäjästä oikeusvaltion, joka kunnioittaa kaikkien ihmisten luontaisia oikeuksia. Montesquieun teoksesta Katariina poikkesi siinä, että hallitsija oli Venäjällä suvereeni, koska suuri maantieteellinen alue edellytti ehdotonta valtaa. Lainsäädäntötoimikunta kutsuttiin koolle vuonna 1767, ja siihen kuului 564 aateliston, porvariston, valtion laitosten, kasakoiden, ei-venäläisten henkilöiden ja kruununtalonpoikien edustajia kaikista valtakunnan osista papistoa ja maaorjia lukuun ottamatta. Lainsäädäntötoimikunta hajotettiin vain vuoden kestäneen työn jälkeen osmanien valtakuntaa vastaan käydyn sodan vuoksi. Hän kohtasi kuitenkin aatelisten vastustusta suunnitelmissaan rajoittaa näiden valtaa maaorjiin. Sen sijaan, että olisi ryhtynyt taisteluun hallitsevaa luokkaa vastaan, hän antoi periksi näiden toiveille; aateliston valtaan lisättiin ja useita kruunun tiluksia jaettiin hänen suosikkiensa kesken, jolloin näiden talonpoikaisväestö muuttui maaorjiksi.
Ainoa tulos toimikunnan työstä oli päätös myöntää keisarinnalle arvonimet "Suuri" ja "Isänmaan viisas äiti". Vaikka lainsäädäntötyö pysähtyi, se toimi esimerkkinä tuleville sukupolville. Katariina II pyrki jopa luomaan eräänlaisen edustuksellisen parlamentin perustamalla Suuren valiokunnan, jonka toiminta kuitenkin päättyi jo pian alkamisensa jälkeen.Barth s. 213.
Katariina II suosi valtansa vakiinnuttamiseksi uutta nousevaa aatelia ja institutionalisoi lainsäädäntöön maaorjuuden, joka oli Länsi-Euroopassa valistuksen voimasta ja seuraavalla vuosisadalla teollistumisen johdosta heikkenemässä. Ihmissuhteet thumb|Katariina II noin 50-vuotiaana, Jean-Baptiste Lampi, 1780-luku.