Jutta Armelle Zilliacus (o.s. Kingo; 25. heinäkuuta 1925 Helsinki – 30. toukokuuta 2026 Helsinki) oli suomenvirolainen toimittaja, kirjailija ja poliitikko. Hän toimi ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustajana vuosina 1975–1987. Zilliacus oli myös Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 1968–1984.
Elämä Lapsuudenperhe pienoiskuva|Jutta Zilliacus vuonna 1975. Zilliacuksen vanhemmat olivat Pietarista Suomeen vallankumousta pakoon muuttaneet virolaiset pianonvirittäjä ja muusikko Johann Kingo ja Jenny (o.s. Pihlak), joka oli toiminut suuriruhtinasperheen kamarineitona. Hänen vuotta vanhempi Endel-veljensä opiskeli myöhemmin Sibelius-Akatemiassa Jutan tavoin.
Isä oli suorittanut asepalveluksensa torvensoittajana tsaarin armeijassa Pietarissa 1890-luvulla. Asepalveluksen jälkeen hän piti omaa pianokauppaa Pietarissa.
Äiti Jenny työskenteli Pietarissa suuriruhtinatar Victoria Melitan kamarineitona ja oli paennut yhdessä suuriruhtinattaren perheen kanssa vallankumouksen puhjettua kesällä 1917 Suomeen. Zilliacuksen vanhemmat tapasivat toisensa virolaisseura Eesti seltsin tilaisuudessa Helsingissä. Hän sai syntyessään Viron kansalaisuuden.
Lapsuus Perhe oli pienituloinen. Isä oli virittänyt myös kuuluisien pianistien Sergei Rahmaninovin ja Artur Rubinsteinin pianot ja valmistanut Kingo-merkkisiä pianoja omassa tehtaassaan. Tämä varakas tehtailija kuitenkin menetti kaiken paetessaan kommunistien vallankumousta Viroon ja sitten Suomeen.
Kesäisin perhe asui Zilliacuksen sukulaisten luona Haapsalussa. Toisen maailmansodan aikana Zilliacuksen Viron-sukulaiset joko vietiin Siperiaan tai he pakenivat Saksaan.
Zilliacuksen perhe asui Kaivopuistossa samassa paikassa, jossa sijaitsee nykyinen Viron suurlähetystö. Zilliacus oli Viron kansalainen 10-vuotiaaksi saakka. Hän kävi ensin ruotsinkielistä kansakoulua ja sen jälkeen Helsingin Saksalaista koulua, jossa hänen paras luokkakaverinsa oli tuleva näyttelijä Kyllikki Forssell.
Ura ennen politiikkaa Zilliacuksen isä ansaitsi huonosti pianonvirittäjänä, äiti ei lainkaan vaan joutui pyytämään talousrahat mieheltään. Zilliacus kertoo tästä oppineensa naisen aseman tärkeyden ja sen, että pitää itse hankkia ansioita, jottei olisi puolison varassa.
Zilliacus näytteli jonkin verran, esimerkiksi elokuvissa, jolloin hän käytti nimeä Jutta Armela. Hän toimi nuoruudessaan myös muun muassa mannekiinina Marimekko-yhtiölle, televisiokuuluttajana ja Mannerheimin sihteerinä.
Pianisti Zilliacus oli koulutukseltaan ylioppilas. Vuosina 1944–1948 hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa veljensä Endel Kingon tavoin. Hän kuitenkin pidättyi konserttipianistin urasta todettuaan, ettei hänestä tulisi siinä maailman parasta.
Näyttelijä Myöhemmin Zilliacus työskenteli näyttelijänä Svenska Teaternissa ja Lilla Teaternissa. Vuonna 1958 hän esitti Lilla Teaternin Muumi-näytelmässä Pikku Myytä. Hän esiintyi myös musikaaleissa ja revyissä. Hän kertoi myöhemmin näyttelijäntaitojen auttaneen politiikassa.
Zilliacus esiintyi myös elokuvissa, kuten Lasse Pöystin elokuvassa Kaikkien naisten monni (1952, nimellä Jutta Armela) ja myös käsikirjoitti elokuvan ja tv-sarjan.
Toimittaja Vuodesta 1950 alkaen Zilliacus työskenteli vapaana toimittajana. Toimittajana hän tuli tunnetuksi Hufvudstadsbladetissa julkaistuista kolumneistaan.
Poliittinen ura Zilliacus on sanonut olevansa feministi, jonka tavoitteita eduskunnassa olivat sukupuolten tasa-arvo ja lasten päivähoito. "Etenkään vanhemmat sovinistipossut ei kestä mua", hän sanoi vielä 65-vuotiaana.
Vuonna 1968 Zilliacus valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon.
Vuoden 1975 eduskuntavaaleissa Zilliacus valittiin kansanedustajaksi Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen listalta Helsingin kaupungin vaalipiiristä. Eduskunnassa hän toimi muun muassa ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajana ja EFTA-parlamentaarikkokomitean puheenjohtajana. Zilliacus kehitti käsitteen ”poliittinen broileri” kritiikkinä urapoliitikkoja kohtaan.
Näkyvä mediahahmo Zilliacus loisti televisiossa ja radiossa nopeissa väittelyissä ja verbaalisissa pistoissa, joista hän nautti.
Vuonna 1974 Zilliacus tuli valituksi Yleisradion hallintoneuvostoon. Tällöin häntä varoitettiin, että miehet tekevät päätöksensä saunassa. Hän vastasi menevänsä sitten itsekin sinne. "En ole koskaan nähnyt niin paljon ujoja miehiä kuin silloin", hän kertoi satavuotishaastattelussaan. Siihen päättyi hallintoneuvoston päätösten tekeminen saunassa.
Uran jälkeen Kesällä 1991 Zilliacus kirjoitti Eesti Päevalehteen tekstin, jossa hän pahoitteli Suomen pidättyvyyttä Viron itsenäistymispyrkimysten tukemisessa. NKP:n edustaja tuomitsi tämän Tiedonantaja-lehdessä kirjoituksessaan "Jutta Zilliacus ja Baltia".
Myöhemmin puoluejohtaja Vladimir Žirinovski vaati Zilliacukselta kahta miljoonaa euroa vastaavia vahingonkorvauksia siitä, että tämä olisi haukkunut häntä hulluksi Hufvudstadsbladetin kolumnissaan, mutta hävisi jutun.
Täyttäessään sata vuotta Zilliacus yhä seurasi politiikkaa tarkasti ja valitti autoritääristen hahmojen paluuta politiikkaan, kun oli saanut tarpeekseen niistä 1900-luvulla: Stalin oli vallannut Viron ja myös Suomen oli pelätty olevan vaarassa. Zilliacuksen mielestä Suomen pelastuminen oli täpärällä, koska kommunistiset voimat olivat vahvoja Suomessakin sodan jälkeen.
Zilliacuksesta oli tärkeää, että RKP oli hallituksessa pitämässä perussuomalaisia kurissa. Omana edustaja-aikanaan hän oli nähnyt, miten voimaton RKP:n kaltainen pieni puolue on, jos se joutuu oppositioon.
Kuolema Zilliacus kuoli sadan vuoden iässä Helsingissä 30. toukokuuta 2026.
Satavuotishaastattelussaan hän kertoi voivansa kuolla rauhassa, koska Suomi oli viimein Naton jäsen. Hän oli kannattanut jäsenyyttä 1980-luvulta asti.
Yksityiselämä Zilliacus oli naimisissa toimittaja ja kirjailija Benedict Zilliacuksen kanssa vuodesta 1949, 64 vuotta. Pariskunta sai yhden lapsen, lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsia.
Zilliacuksen mukaan hänen miehensä oli loistava kirjoittaja ja keskustelija ja hänen rakastajansa ja paras ystävänsä. Heillä oli kuitenkin "ranskalainen avioliitto", jossa kummallakin oli omiakin suhteita, mikä Zilliacuksen mukaan oli tavanomaista.
Viron-sukulaisiinsa hän ei pitänyt yhteyttä vuosikymmeniin sen jälkeen, kun hän oli 1950-luvun lopussa keskustellut Tallinnassa kahvilassa pari tuntia sukulaistensa kanssa. Tapaamisen jälkeisenä päivänä sukulaiset vietiin KGB:n kuulusteluihin, ja heiltä poistettiin oikeus asuntoon ja puhelimeen.
Teoksia Ruotsiksi
Suomennettuja kirjoja Vägskäl (suom. Tienhaarassa) (1986) Annorlunda barndom (suom. Toisenlainen lapsuus) (1986) Vändpunkt (suom. Uusille poluille) (1987) Gå över gränser (suom. ) Balansgång (suom. Tasapainoilua) (1994)
I väntan på buss nummer 16 (suom. Kuudentoista pysäkillä) (2002)
Kunnianosoituksia 55x55px Marianmaan ristin ritarikunnan 4. luokka (Viro, 2002)
Zilliacukselle on myönnetty Axel Olof Freudenthal -mitali vuonna 1996.
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Jutta Zilliacus Itse asiassa kuultuna -ohjelman haastattelussa Yle Areena, 2021. Jutta Zilliacus pakinoi hiusmuodista. Yle Elävä arkisto.
Luokka:Kansanedustajat Luokka:Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen poliitikot Luokka:Helsingin kaupunginvaltuutetut Luokka:Helsingin vaalipiiri Luokka:Suomenruotsalaiset kirjailijat Luokka:Suomalaiset toimittajat Luokka:Ruotsinkieliset kirjailijat Luokka:Suomen virolaiset Luokka:Yli satavuotiaiksi eläneet suomalaiset Luokka:Suomalaiset mallit Luokka:Suomalaiset televisiokuuluttajat Luokka:Vuonna 1925 syntyneet Luokka:Vuonna 2026 kuolleet